perjantai 13. joulukuuta 2019

Eggnog, eli amerikkalainen munatoti

Munatoti on periamerikkalainen jouluajan juoma, joka voidaan valmistaa sekä alkoholillisena että holittomana versiona ja siitä lienee yhtä monta reseptiä, kuin kotitekoisista glögeistäkin. Perinteisesti se kuitenkin sisältää aina maitoa, kananmunan keltuaista ja sokeria.

Tämän version Vuorenpeikko koosti parin eri reseptin voimin ja reseptin alkoholilisäksi valitsimme Captain Morganin Gold Spiced -rommin, joka mielestämme osui erittäin nappiin! Psst, tunnistatko kuvan hirvilasin?


Eggnog

(noin litra)

4 kananmunaa valkuaiset & keltuaiset eroteltuna
65 g + 1 rkl sokeria
5 dl punaista maitoa
2 dl kuohukermaa
1 dl rommia
Muskottipähkinää

Esivalmistelut (voi tehdä useita tunteja ennen):

1. Sekoita keltuaiset ja 65g sokeria hyvin sekaisin (ei tarvitse vaahdottaa)
2. Sekoita mukaan maito ja kerma
3. Kuumenna kattilassa 75 asteeseen (ei tarkka astemäärä, vaan enemmän kuumennus ilman kiehutusta)
4. Ota pois lämmöltä, lisää alkoholi ja hyvä ripaus muskottipähkinää
5. Jäähdytä jääkaappikylmäksi

Valmistus:

1. Vaahdota valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi niin, että muodostuu pehmeitä huippuja
2. Sekoita mukaan ruokalusikallinen sokeria
3. Vaahdota kovaksi vaahdoksi
4. Sekoita yhteen muiden ainesten kanssa. Ei tarvitse olla erityisen varovainen, mutta tässä vaiheessa ei tarvitse enää vatkata
5. Kaada lasiin ja koristele ripauksella muskottipähkinää

Juomaseos säilyy hyvin jääkaapissa. Sekoita kevyesti aina kun olet kaatamassa juomaa lasiin, että juoma hieman vaahtoutuu.

Vuorenpeikon sananen munatotin alkoholista: Alkoholi kuuluu munatotiin ja vaikka sen voi tehdä ilmankin, niin siitä jää paljon makuja pois ja lopputulos kärsii. Alkoholin määrä on juojasta kiinni ja sitä voi oman maun mukaan vaihdella. Jos juojilla on eri makuja, niin alkoholia voi lisätä suoraan lasiin, jos kaikki eivät halua yhtä vahvaa juomaa.

Brandy on perinteinen valinta ja on yleisimmin käytetty alkoholi amerikkalaisessa eggnogissa. Toinen yleinen vaihtoehto ja oma suosikki on rommi. Rommin tulee olla kultaista rommia, eikä valkoista tai tummaa maustettua (Captain Morgan Gold Spiced on hyvä perusvalinta). Viskiä käytetään myös, mutta silloin pitää ottaa amerikkalaista bourbonin tyylistä viskiä, eikä irlantilaista tai skotlantilaista. Alkoholeja voi laittaa myös sekaisin, esimerkiksi puolet brandya ja puolet rommia. Kokeilemalla löytää itselle mieleisen.

Jälkifiilistely reseptistä: Juoma onnistui yli odotusten. Siitä tuli kuitenkin aika makeahkoa, joten todennäköisesti vähempikin sokeri riittäisi.



lauantai 30. marraskuuta 2019

Chocolate decacence - Syntinen suklaakakku

Lupauduin tekemään Vuorenpeikolle tänä viikonloppuna kolmen ruokalajin päivällisen, joka huipentui mahtavaan suklaiseen elämykseen. Nimellä Chocolate decadence kulkeva suklaakakku oli 1980-luvun hitti varsinkin Yhdysvalloissa, jossa sen kehitteli kalifornialainen kokki Narsai David.

Ohje on peräisin suuresti pitämästäni Food Wishes -Youtube-kanavalta, jonka muitakin reseptejä olen kokeillut hyvällä menestyksellä. Tämä lähes jauhoton suklaakakku (itse unohdin jauhot omasta kakusta kokonaan, ei pahentanut makua!) tarjoillaan mieluiten happamaan kallistuvan marjakastikkeen kera.


Chocolate decadence

12-16 annosta

Tarvitset: 22 cm (irtopohjallinen) piirakka/kakkuvuoka

500g suklaata, 50-60% kaakaota
10 rkl (noin 140 g) voita
1 rkl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja (tämän unohdin, kakku onnistui silti hyvin)
5 isoa kananmunaa huoneenlämpöisinä
Ripaus suolaa
Ripaus cayenne-pippuria

Valmistele ensin vuoka. Voitele pohja ja reunat, jonka jälkeen tomuta ne joko vehnäjauhoilla tai makeuttamatolla kaakaojauholla. Laita uuni esilämpiämään 220 asteeseen.

Paloittele voi ja suklaa samaan kulhoon. Kuumenna (älä kiehauta!) kattilassa vettä ja aseta kulho veteen. Sulata voi ja suklaa näin vesihaudetekniikalla. Vaihtoehtoisesti voit käyttää sulatukseen mikroa, mutta ole tarkkana ettet polta suklaaseosta. Kun voi ja suklaa on sulanut tasaiseksi massaksi, siirrä kulho sivuun odottamaan.

Mittaa sokeri ison kulhon pohjalle ja riko mukaan kananmunat. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi, paksuksi vaahdoksi. Lisää suola ja cayenne, ja jatka hetki vatkaamista. Kaada sitten noin neljäsosa vaahdosta suklaa-voi-seokseen ja sekoita ne keskenään. Kun suklaa näyttää jälleen suklaalle, voit kaataa suklaaseoksen kokonaan kananmunavaahtoon. Sekoita seosta varovasti taittelemalla ja "kääntelemällä" massaa reunoilta keskelle, kunnes kaikki on täydellisesti sekaisin.

Kaada suklaamassa voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja tasoita massaa tarvittaessa lastalla tai varovasti hytkyttämällä vuokaa vaakasuunnassa. Paista kakkua uunin keskiosassa 12-15 minuuttia. Kakku saa uunista tullessaan hytkyä hieman, mutta mikäli se näyttää vielä liian vetelältä, laita takaisin ja tarkista minuutin päästä uudelleen.

Jäähdytä kakku, kääri vuoka sitten kelmulla ja laita jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi, mieluiten yön ylitse. Tarjoile kylmänä. Ripauta päälle halutessasi tomusokeria.

Tarjoiluun suosittelen joko vadelmista tai mustista ja punaisista viinimarjoista valmistettua kastiketta. Mittaa kattilaan noin 200g marjoja ja lorauta mukaan sitruunamehua jos käytät vadelmia, vettä jos käytät viinimarjoja. Kuumenna, mutta älä keitä. Sekoittele, kunnes marjat hajoavat. Lisää maun mukaan sokeria, mutta huomaa että kakku itsessään on rikkaan suklainen, joten hapan kastike on parempi kuin makea. Kun sokeri on sulanut, niin siivilöi marjamassa ja siemenet kastikkeesta pois. Jäähdytä jääkaapissa tarjoiluun asti.

Alkuperäinen resepti: Food Wishes - Chocolate Decadence (YouTube)

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Glögijuustokakku isänpäiväksi

Tänään tuli käytyä parissakin kahvipöydässä, joista toiseen vein eilen tekemäni glögijuustokakun. Kyseessä oli tämänvuotinen isänpäivälahja, vaikka tämä kakku sopiikin hyvin myös vaikkapa pikkujoulun kahvitarjoiluihin, tai miksei ihan joulupöytään jälkiruoaksi.


Ohjeen olen koonnut osin muista juustokakuista ja osin omasta päästä. Täytteen glögitiivisteen voi korvata myös muulla nesteellä, lähinnä sen tarkoitus on vahvistaa glögin makua, joka muuten jäisi kenties liian vaisuksi pelkässä kiilteessä.

Ihana glögijuustokakku


(ohjeen kakku tehty 20cm irtopohjavuokaan)

Pohja:
80 g joulupipareita
50 g Marie-keksejä
65 g voita sulatettuna

Täyte:
2/3 dl glögitiivistettä
300 g Mascarponea
1,5 dl kuohukermaa, pehmeäksi vatkattuna
110 g tomusokeria
1 vaniljatanko, tai 0,5-1 tl vaniljaesanssia
2,5 liivatelehteä

Kiille:
4 liivatelehteä
3 dl glögitiivistettä
2 dl vettä

Itse levitän aina irtopohjavuoan pohjan päälle leivinpaperin, ja painan vuoan reunat paikoilleen. Sen jälkeen leikkaan saksilla vuoan ulkopuolelle jäävää paperia pois siten, että vuokaan jää ~1 cm pituinen "hame" ja yhteen kohtaan jätän paperia reilummin, jotta siitä kiinni pitäen voi vetää kakun tarjoilulautaselle.

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita voi keksimuruun ja painele seos vuoan pohjalle. Laita jähmettymään jääkaappiin.

Valmista täyte. Pehmitä Mascarpone esim. haarukalla tai lusikalla kulhossa. Lisää mukaan tomusokeri ja vanilja. Vatkaa kuohukermaa hiukan ja sekoita Mascarponen mukaan. Liota liivatelehtiä hetki kylmässä vedessä. Lämmitä glögitiiviste esim. pienessä kasarissa ja liuota sitten liivatelehdet mukaan. Anna jäähtyä hetki, ennen kuin kaadat glögi-liivatenesteen täytemassaan jatkuvasti sekoittaen.

Kumoa täyte kakkupohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Anna jähmettyä jääkaapissa tunnin-pari, ennen kuin lisäät kiilteen.

Kuumenna pienessä kasarissa glögitiiviste ja vesi. Liuota mukaan neljä liotettua liivatelehteä, anna jäähtyä hetki ennen kuin valutat kiilteen varovasti juustokakun päälle. Tässä voi käyttää apuna lusikkaa; pitele lusikkaa aivan täytteen päällä ja valuta kiilleneste ensin lusikalle, josta neste sitten leviää hellemmin täytteen päälle tekemättä "kuoppaa".

Anna kiilteen hyytyä kunnolla jääkaapissa ennen koristelua. Kuvan kakkuun koristelu tehtiin sulattamalla hiukan valkosuklaata ja pursottamalla sitä sitten ohuena nauhana kakun reunoille kahdessa erässä. Ensimmäisen erän jälkeen reunoille lisättiin vähän mantelilastuja ja pehmeitä hopeahelmiä, ennen kuin suklaanauhaa jatkettiin toinen erä.


tiistai 23. heinäkuuta 2019

Tomaatti-meetvurstipiirakka

Nyt ei turhia selityksiä; tämä tomaattipiirakka on se luottoresepti, kun illanistujaisiin pitää keksiä suolaista ja ruokaisaa syötävää ja joka on hyvää kuumana ja kylmänä.

 

Tomaatti-meetvurstipiirakka

Piirakkavuoka (22-24 cm)

Valmis piirakkapohja

Täyte:
4 kookasta tomaattia
2 dl tavallista juustoraastetta
1 dl raastettua cheddaria tai muuta vahvaa juustoa
100 g meetvurstia
0,5 dl ketsuppia
2 tl sinappijauhetta
2,5 tl sokeria
(1-2 tl pestoa)
(1 rkl oliiviöljyä)
(1/2 kevätsipuli)

Suolaa
Mustapippuria
Oreganoa

Sulata piirakkapohja ohjeen mukaan ja laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Paloittele tomaatit, mutta jätä ne kohtalaisen rouheiksi paloiksi. Siirrä tomaattipalat esimerkiksi siivilään ja mausta suolalla niin, että tomaatit saavat itkettyä hetken kun valmistelet muun täytteen.

Pilko meetvursti pienemmäksi. Yhdistä kulhossa juustoraasteet, meetvurstisilppu, ketsuppi, sinappijauhe, sokeri ja halutesasi myös pesto ja/tai oliiviöljy sekä kevätsipuli.

Kun tomaateista on valunut enimmät ylimääräiset vedet pois (nestettä saattaa tippua ihan reippaasti) niin yhdistä ne muuhun täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Mausta mustapippurilla ja oreganolla.

Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada täyte päälle ja ripauta halutessasi päälle vielä vähän juustoraastetta.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Jos piirakka tuntuu saavan vähän liikaa väriä pintaan, niin siirrä se alemmalle tasolle ja/tai peitä foliolla.

Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Katsu Sando - Japanilainen tonkatsuleipä

En ole vieläkään päässyt toteuttamaan unelmaani reissusta Japaniin, mutta onneksi nykyisin Suomestakin käsin voi jo saada pientä ensimakua kyseisen maan herkkuihin. Netti on pullollaan ohjeita ja aasialaiset ruokakaupat ovat hissuksiin kasvattaneet jalansijaa ainakin isommissa suomalaisissa kaupungeissa. Tämän ansiosta on nykyisin kohtalaisen helppo päästä käsiksi eksoottisempiin ainesosiin, kuten tässä reseptissä käytettyyn tonkatsukastikkeeseen.

Tonkatsu on itsessään hyvin perinteinen japanilainen ruoka, jossa eteen katetaan leivitettyä ja uppopaistettua possunleikkelettä ja jonka kyljessä tarjoillaan yleensä ohutta kaalisilppua, misokeittoa ja tonkatsukastiketta. Katsu Sando puolestaan on voileipä, jossa possunleike laitetaan kahden valkoisen leipäviipaleen väliin tonkatsukastikkeen ja kaalin kera - ja näin myös erinomainen eväsruoka.

 

Katsu Sandot

2 annosta

2 porsaan ulkofilepihviä
4 isoa paahtoleipäviipaletta
~ 1 dl raastettua tai suikaloitua kaalia
Tonkatsukastiketta
Sinappia
Voita tai oivariinia

Leivitykseen:
Vehnäjauhoja
Pankojauhoja
1 kananmuna
Suolaa
Mustapippuria

Paistamiseen:
Rypsiöljyä

Leikkaa ulkofilepihvien kalvo/rasvareunaan viillot noin sentin välein. Tämä estää pihvejä kupertumasta paistettaessa. Näytä pihveille hiukan lihanuijaa. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta voi auttaa tekemään lihasta mureampaa. Älä kuitenkaan nuiji pihvejä liian litteiksi! Kevyenkin nuijimisen jälkeen voit hiukan sormin muotoilla pihvejä takaisin alkuperäiseen kokoon.

Suolaa ja pippuroi pihvit molemmin puolin. Anna maustua leikkuulaudalla sen aikaa, kun preppaat muut asiat; riko kananmuna yhteen astiaan, kaada toiseen astiaan vehnäjauhoja ja kolmanteen astiaan pankojauhoja. Raasta tai suikaloi kaali. Kaada paistoastiaan noin 3 cm öljyä (toki voit kaataa enemmänkin, jos haluat kunnolla uppopaistaa pihvit, mutta tämäkin määrä riittää) ja laita öljy kuumenemaan.

Leivitä pihvit: Pyöräytä pihvit ensin vehnäjauhoissa niin, että niissä on tasainen jauhokerros. Käytä pihvit sitten kananmunassa ja sen jälkeen siirrä ne pankojauhoihin. Kieritä ja painele pihvejä pankojauhoissa, kunnes leivitys on tasainen.

Kun öljy on tarpeeksi kuumaa (voit testata tämän tipauttamalla vaikka palan paahtoleipää öljyyn - jos se alkaa porista, on öljy valmis paistamiseen) paista pihvit joko yksi kerrallaan tai samalla kertaa, mikäli ne mahtuvat paistoastiaan ilman isompaa sovittelua. Vahdi öljyn lämpötilaa - mikäli se alkaa käydä liian kuumana ja leivitys alkaa tummua liikaa, alenna lämpöä. Kääntele pihvejä öljyssä noin minuutin välein, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita (yhteensä noin 3-4 minuuttia per puoli) ja siirrä sitten ritilälle tai talouspaperin päälle. Voit lisätä tässäkin vaiheessa niihin hiukan suolaa.

Kokoa leivät: Voitele yksi leipäviipale ja levitä toiselle viipaleelle ohut kerros sinappia. Purista ja levitä molemmille viipaleille reilusti tonkatsukastiketta. Asettele kaalisuikaleita yhdelle viipaleelle tasaiseksi kerrokseksi, laita leivitetty pihvi kaalin päälle ja paina toinen leipäviipale leivän kanneksi.

Paina leipiä kokoon esimerkiksi laittamalla niiden päälle leikkuulauta, jonka päälle kokoat esim. lautasia tai muuta painoa. Anna olla ~10-15 minuuttia. Leikkaa sitten leivät puoliksi ja tarjoile!


Tonkatsukastiketta ja pankojauhoja (eli hieman ilmavampaa ja höttöisempää kuin korppujauhot) löytyy useista japanilaisia elintarvikkeita maahantuovista ruokakaupoista. Mutta mikäli tonkatsukastiketta ei ole juuri nyt saatavilla, voi sitä hyvin jäljitellä vaikkapa Sillä Sipuli -blogin ohjeella. Myös Youtubesta löytyy hyvin korvaavia tonkatsukastikkeen ohjeita.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Arvostelu: TokyoTreat - japanilainen herkkuboksi

HUOM: Tämän artikkelin kirjoituksen jälkeen on noussut esille asioita, joiden vuoksi en enää suosittele TokyoTreat -boksia. Ilmeisesti tilauksia on jäänyt paljon matkalle, veloitukset ovat jatkuneet tilauksen peruutuksista huolimatta ja yritykseen on hankala saada kunnolla yhteyttä. Vastaavia keissejä on nyt sen verran paljon, ettei kyse voi olla vain enää sattumista.

- Pakana 23.8.2020

-----------

Blogi on viettänyt hiukan hiljaiseloa, joten ajattelin repäistä ja tehdä arvostelun TokyoTreat -herkkuboksista! Tämä ei siis ole millään tavalla sponsoroitu mainos, mutta artikkelin lopusta löytyy linkki, jonka kautta sinä saat 5 dollarin alennuksen ensimmäisestä laatikostasi.


TokyoTreat on siis yllätyslaatikko, joka sisältää erilaisia makeita ja suolaisia herkkuja Japanista. Laatikon voi tilata eri pituisissa tilausjaksoissa; kuukaudeksi kerrallaan, tai kolmen, kuuden tai kahdentoista kuukauden jaksoissa. Tietenkin yhden boksin hinta halpenee sen mukaan mitä pidemmän tilausjakson valitset (mutta huomaa, että koko tilausjakson hinta laskutetaan heti).

Bokseja on tarjolla kahta lajia: Classic ja Premium. Siinä missä Classic sisältää 12 erilaista tuotetta, on Premiumiin mahdutettu niitä 17 kappaletta. Classiciin verrattuna Premiumin mukana tulee myös joka kerta yksi juoma, yksi "Party pack" ja yksi anime-aiheinen snäcksi.

Classic maksaa yhden kuukauden tilauksella 25 dollaria (~22,20€) ja Premium 35 dollaria (~31,10€). Nämä ovat siis kokonaishintoja, joihin sisältyy valitun boksin lisäksi toimitus lähimpään postipisteeseen.  

Päivitys 22.4.2021: Heinäkuusta 2021 alkaen kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista lähetyksistä myös halvempien tilausten verovapaus poistuu. Niinpä myös Bokksun hintaan lätkäistään 12% ALV ja mahdollisesti pieni Postin palvelumaksu. Voit lukea lisää tästä Ylen uutisesta.

TokyoTreat-laatikon tilaaminen Suomeen on siis todella helppoa.


Valitun tilausjakson maksu tapahtuu joko luottokorteilla (Visa, MasterCard) tai PayPalilla. Kannattaa huomata, että jokaisessa tilaussuunnitelmassa tilaus jää aina voimaan - eli vaikka ostaisit vain yhden boksin, niin tilaus pitää manuaalisesti katkaista TokyoTreatin sivujen kautta, mikäli haluat vain sen yhden tilauksen.

TokyoTreatin sivuilla omassa profiilissa näet helposti sen, milloin seuraava boksi veloitetaan. Omaa tilausta voi muokata helposti ja voit valita joko muuttavasi tilaussuunnitelmaa vaikkapa yhdestä boksista kolmen kuukauden tilaukseen, tai voit skipata seuraavan kuukauden (jolloin sinua ei luonnollisesti veloiteta), tai lopulta peruuttaa koko tilauksen.

Siirrytäänpä sitten kertaamaan meidän Tokyo Treat kokemuksia heinäkuun 2019 -boksin osalta! Laitoin tilauksen boksista menemään 23.6. ja boksi saapui meille 10. heinäkuuta, eli aivan ajallaan. Olin siis tilannut Premium-boksin, joka sisälsi luvatut 17 tuotetta. Laatikon mukana tuli kätevä englanninkielinen vihko, josta saatoimme lukea lisätietoja jokaisesta boksin tuotteesta. Tämä oli erityisen hyvä apu, sillä osaamisemme hiraganojen ja katakanojen osalta on melko rajoittunutta.


Aivan kaikkea laatikon sisällöstä emme ole vielä ehtineet testata, mutta persikka-minttu-KitKatit olivat loistavia! Melon Cream Soda oli mielenkiintoinen tutustuminen japanilaisten limsojen maailmaan ja Texas Corn Okonomiyakit, eli japanilaisten suolaisten pannukakkujen makuiset maissinaksut hivelivät makuhermoja. Kovat suklaa-minttukarkit muistuttivat suuresti makumaailmaltaan kotimaisia Marianne-karkkeja ja makeanhappamat persikkapurkkapallot kihelmöivät vieläkin suussa.

Viimeisimpänä kokeilimme tänään "Cider Soft Serve DIY Snack"-paketin. Sekä Classic- että Premium-boksit sisältävät aina yhden tee-se-itse-naposteltavan, joka tällä kertaa oli hupaisa "minijäätelö". Paketissa tuli kolme minikokoista vohvelitötteröä, pussi jauhetta, sekoitusastia ja pikkiriikkinen lusikka. Jauhe kaadettiin astiaan, mukaan sekoitettiin pari ruokalusikallista vettä ja tuloksena syntynyt vaahto kauhottiin tötteröihin. Tekemisen hupi kenties ylitti makuelämyksen, mutta nytpä on tällainenkin tullut kokeiltua :)


Tulen takuulla tilaamaan toisen, ellen kolmannenkin, boksin - onhan se kuin joulu 12 kertaa vuodessa! Sen verran hyvä kokemus oli, eikä tilaaminen Suomeen lisännyt yllätyskuluja boksin hintaan.

Jos kiinnostuit ja haluat tutustua TokyoTreatiin, niin klikkaamalla alla olevasta linkistä saat  alennuksen ensimmäisestä boksistasi (ja minä saan ilmaisen boksin jokaisesta kolmesta mukaan kutsutusta tilaajasta, eli win-win meille molemmille ;) )

Siirry tästä TokyoTreatille ja saa 5$ alennus ensimmäisestä laatikosta!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Helppo lampaanviulu ja uuniperunat

Tuli ostettua elämän ensimmäinen lampaanviulu paikallisen REKO-ryhmän kautta, tällä kertaa toimittajana Pihlajasaaren Lammastila. Viime vuonna tein pääsiäiseksi karitsan potkia haudutuspadassa, mutta nyt halusin ehdottomasti kokeilla viulua! Sopiva ohjekin löytyi Jamie Oliverin sivuilta ja kyseinen ohje tuntui jopa liiankin helpolta - onneksi se kuitenkin lunasti kaikki lupauksensa.



Tämän reseptin ehdottoman paras puoli on nimenomaan sen helppous ja se, että sekä lammas että perunat valmistuvat samaan syssyyn ja vieläpä uunissa kumpikin. Huomaa, että meillä ei ole kiertoilmauunia, ja silti tuloksena oli mehevä liha ja hyvin paahtuneet perunat.

Helppo lampaanviulu ja uuniperunat

8 annosta

2-2,5 kg lampaanviulu
1,5 kg perunoita

1 puska tuoretta rosmariinia
1 sitruuna
1 valkosipuli
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria

Jos lampaanviulu on pakasteena, niin anna sen sulaa jääkaapissa 1-2 vuorokautta ja huoneenlämmössä 1-2 tuntia ennen uuniin laittamista.

Lihan marinointi:

Tämän voit tehdä joko edellisiltana, tai juuri ennen kuin laitat viulun uuniin. Huuhdo viulu juoksevan veden alla ja taputtele kuivaksi. Kuori ja murskaa kolme valkosipulinkynttä (loput valkosipulista käytetään perunoiden kanssa) kulhoon. Raasta mukaan sitruunan kuori. Nappaa pari-kolme oksaa rosmariinia, nypi lehdet ja leikkele ne rouheasti ennen kuin lisäät ne valkosipulin ja sitruunan joukkoon. Kaada mukaan reilu loraus oliiviöljyä.

Hiero viuluun (sormi)suolaa ja mustapippuria reilulla kädellä. Hiero sitten marinadi lihan pintaan joka puolelle. Nyt viulu on valmis uuniin.

Perunat:

Pese/kuori ja halkaise perunat puolikkaiksi. Kasaa perunat sopivan kokoiseen uunivuokaan ja laita mukaan loput valkosipulinkynnet. Lorota päälle jälleen reipas määrä oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Asettele mukaan loput rosmariinin oksat.

Alkuperäisessä ohjeessa perunoita esikeitettiin 10 minuuttia ja annettiin hetki kuivahtaa, ennen kuin niiden pinta rikottiin siivilässä ja jonka jälkeen ne vasta laitettiin uunivuokaan. Voin todeta, että tämä ei ole missään nimessä välttämätön vaihe, sillä meillä perunat kypsyivät juuri sopiviksi ilmankin.

Valmistus:

Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Laita viulu uuniritilälle ja sen alle perunavuoka niin, että kaikki lihan nesteet tippuvat vuokaan uunin pohjan sijasta. Paista viulua ja perunoita noin tunti ja 15 minuuttia jos haluat lihan pinkkinä, 1,5 tuntia jos haluat enemmän kypsää. Meillä lihaa pidettiin uunissa tuo 1,5 tuntia, koska meidän 2,5-kiloinen viulu oli alkuperäisessä ohjeessa käytettyä palaa noin puoli kiloa suurempi.

Kun aika on täynnä, ota viulu pois uunista ja anna sen levätä 15-20 minuuttia ennen paloittelua. Tämän ajan voit käyttää siihen, että nostat perunoita uunissa hieman ylemmäs ja käännät grillivastuksen päälle - näin perunat saavat mukavan paahtuneen pinnan.

Tarjoa esimerkiksi salaatin, minttuhyytelön tai tumman lihakastikkeen kera. Itse tein lihan ja perunoiden kylkeen simppelin salaatin fetajuustolla ja marinoidulla punasipulilla. Jälkiruoaksi - mitäs muutakaan - kuin valkosuklaa-pannacottaa.

Alkuperäinen ohje:
Jamie Oliver - Best roast leg of lamb






keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Southern Buttermilk Biscuits, eli amerikkalaiset piimäsämpylät

Varsinkin Amerikan etelävaltioissa buttermilk biscuitit ovat yleinen näky ruokapöydissä. Monille voi nimitys "biscuit" olla hämäävä, koska perinteisesti suomalaisille opetetaan, että biscuit on englanninkielinen vastine keksille. Näin asia onkin Isossa-Britanniassa, mutta Amerikassa biscuitilla tarkoitetaan yleensä piimästä valmistettuja pehmeitä, mureita sämpylöitä, jotka kohotetaan leivinjauheella.

Southern buttermilk Biscuits

Buttermilk biscuiteja voi syödä sellaisenaan, mutta tapoja on monia - sämpylä on sen rakenteen vuoksi helppo puolittaa ja sen voi voidella tavan voilla, tai kallistua makeampaan versioon käyttämällä hunajaa tai hilloa. Monet Amerikan etelävaltioiden asukkaat myös aloittavat päivänsä syömällä näitä sämpylöitä makkara- tai muun lihaisan kastikkeen kera. Tätä annosta kutsutaan nimellä biscuits and gravy.

Nämä sämpylät ovat siitä huippuja, että taikina vaatii suhteessa hyvin vähän työstämistä - itse asiassa, mitä vähemmän taikinaa joudut käsittelemään, sen parempi. Kunhan ainekset saa sekaisin, niin siitä eteenpäin taikinan rakenne vain kärsii jos sitä vaivataan pitkän aikaa. Lisäksi sen jälkeen, kun olet leikannut taikinasta biscuiteja, voit siirtää raa'at biscuitit pakastimeen ja ottaa aina vain tarpeeseen sieltä paistettavaksi!

Biscuitit ovat uunista tulleina ihanan pehmeitä, mureita ja yksinkertaisesti herkullisia.

Southern Buttermilk Biscuits

16-20 kappaletta (läpimitta noin 4-5 cm)

9,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
2 rkl leivinjauhetta
2 tl suolaa
170 g voita jääkaappikylmänä
4,7 dl maustamatonta piimää jääkaappikylmänä (Esimerkiksi Valion AB-piimä jossa on 2,5% rasvaa)

Esilämmitä uuni 225-asteiseksi. Yhdistä kulhossa kuivat aineet keskenään huolellisesti. Paloittele ja nypi mukaan kylmä voi. Lisää mukaan kylmä piimä ja sekoita taikina juuri ja juuri tasaiseksi - taikina saa olla rouheaa, eli sinne saa jäädä voiklimppejä jne.

Kippaa taikina hyvin jauhotetulle työpöydälle, ripottele sen päälle jauhoja ja taputtele taikinaa litteämmäksi. Taita taikina kaksinkerroin ja taputtele taas litteäksi. Toista taittelua neljä-viisi kertaa ja taputtele aina litteäksi - älä kaulitse! Tämän prosessin ansiosta sämpylät saavat "kerroksia" ja kerrosten ansiosta sämpylät sekä kohoavat mukavasti että ne on helppo puolittaa ilman veistä.

Taputtele taikina lopulta noin parin sentin paksuiseksi ja leikkaa siitä joko neliöitä veitsellä, tai paina mieluisan kokoisella muotilla pyöreitä bisquiteja, maksimissaan kuitenkin 6 cm läpimitalla.

Asettele biscuitit leivinpaperilla päällystetylle uunipellille noin parin sentin välein toisistaan. Voit myös laittaa ne vieri viereen, jos haluat ns. revittäviä paloja. Paista uunissa 9-12 minuuttia, mutta älä ylikypsennä. Tarkkaile leivonnaisten väriä - tähtäimessä on kullanruskea pinta.

Jos laitat raa'at biscuitit pakkaseen, niin siinä tapauksessa voit paistaa jäisiä biscuiteja esilämmitetyssä, 200-asteisessa uunissa. Tällöin paistoaika on hivenen pidempi (jopa 15 minuuttia, mutta pidä silmällä), koska leivonnaiset ovat jäisiä ja uunin lämpötila matalampi, jotta ne eivät pala. Näin saat vaikka joka aamu uunituoreita biscuiteja!


lauantai 9. maaliskuuta 2019

Japanilaiset udon-nuudelit

Voisin elää pelkillä nuudeleilla. Olen varmaan sanonut näin aika monesta ruoasta, mutta nuudeleiden kohdalla tarkoitan sitä. Rakastan halpoja pikanuudeleita siinä missä "kunnollisia" ramen-annoksia ja nyt viimein sain itsestäni irti kokeilla tehdä nuudeleita aivan itse.

Nuudelityypiksi valikoitui paksu udon, koska se näytti tarpeeksi helpolta näin aloittelevalle nuudelintekijälle. Udonit valmistetaan simppelisti vedestä, vehnästä ja suolasta ja japanilaisiin perinteisiin kuuluu tarjota udonia kesäisin kylmänä ja talvisin kuumana. Udonin kanssa tarjoiltava liemi ja lisäkkeet ovat nekin yleensä hyvin yksinkertaisia.


Varoitus ennakkoon: tämä taikina on aineksiltaan yksinkertainen ja alkuun helppo työstettävä, mutta työstämisen loppuvaihe vaatii reiluja hartiavoimia (ellet sitten omista pastakonetta).

Japanilaiset udon-nuudelit

3 annosta

300 g vehnäjauhoja (noin 4,6 dl)
140-150 ml vettä
1 rkl suolaa

Mittaa vehnäjauhot kulhoon. Mittaa suola kädenlämpöiseen veteen ja sekoita, kunnes suola on liuennut veteen. Kaada vesi jauhojen sekaan ja ala vaivata taikinaa. Tarkkaile taikinan koostumusta - jos hetken vaivaamisen jälkeen taikina tuntuu liian kuivalta, lisää tilkka vettä. Jos se taas on liian märkää, lisää jauhoja. Tuloksena pitäisi olla tiivis taikinapallo, ei hilskahtavan kuiva, mutta ei myöskään märkä.

Laita taikinapallo kestävän muovipussin sisälle ja tarvittaessa tee vielä tuplapussitus. Pudota taikina lattialle (kyllä, luit oikein) ja ala talloa taikinaa jaloillasi. Astele taikinan päällä hiljaksiin pyörien ympyrää, kunnes taikina on litistynyt. Ota se pois pussista, taittele kahteen kertaan ja laita takaisin pussiin. Jatka tallomista. Toista tämä vaihe muutamaan kertaan - mitä pitempään jaksat, sen parempi koostumus nuudeleihin tulee.

Anna taikinan levätä noin tunti. Tänä aikana voit valmistella haluamasi lisukkeet ja liemet (kerron omista suosikeistani alempana nuudelien ohjeen jälkeen).

Ota taikina pois pussista, jauhota työpöytä hyvin ja jauhota myös taikinaa hiukan. Ala kaulita taikinaa mahdollisimman litteäksi - tämä vaihe todellakin vaatii voimaa ja sitä kuuluisaa ruista ranteessa. Jauhottele taikinaa aina välillä tarvittaessa, jotta se ei tartu kaulimeen tai alustaan. Taikinan paksuus saisi olla maksimissaan puoli senttiä.

Jauhota taikina vielä tasaisesti ja laskosta taikina leikkuualustalle niin, että taittelet sen muutaman kerran itsensä päälle (tämä helpottaa pitkien suirojen leikkaamista). Leikkaa taikinasta ohuita suikaleita. Hyvän videon taikinan käsittelystä näet myös tästä linkistä.

Jos nuudeleista näytti silti tulevan aivan liian paksuja, niin voit aina rullata yksittäisiä nuudelisuiroja käsin ohuemmiksi.

Kiehauta vettä kattilassa ja lisää nuudelit veteen. Keitä noin 10-15 minuuttia, siivilöi ja käytä mielesi mukaan.

Lisukkeista ja liemistä


Itse tein udon-nuudeleille varsin simppelit liemet ja lisukkeet. Liemi syntyy helpoimmillaan näin:

Kiehauta puoli litraa vettä pienessä kattilassa. Lisää mukaan lihaliemikuutio (tai kana- tai kasvisliemikuutio, tai yhdistelemällä näiden puolikkaita). Lorauta mukaan soijakastiketta ja seesamiöljyä. Tarkista maku ja säädä tarvittaessa soijakastikkeen ym. määriä.

Lisukkeena olen tarjoillut valmiiksi kypsennettyä broilerin rintafilettä, tai naudan lihasuikaleita, sekä kevätsipulia palasteltuna.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Tsekkiläinen perunasalaatti

Perinteinen perunasalaatti? Pyh, tästä eteenpäin meillä tehdään perunasalaatti tsekkiläiseen tyyliin! Vuorenpeikko kävi viime kesänä kääntymässä Prahassa ja kehui paikallisia ruokia - joista varsinkin paikallinen perunasalaatti jäi mieleen erinomaisena herkkuna.

Siinä missä suomalainen, perinteinen perunasalaatti käyttää perunoiden lisäksi pääasiassa majoneesia ja kermaviiliä, löytyy sen tsekkiläisestä serkusta kermaviilin sijaan keitettyjä kananmunia. Keitetyt munat tuovat perunasalaattiin kivasti maukasta massaa ja ne myös takaavat sen, että salaatti jää kauas vetisestä.


Tsekkiläinen perunasalaatti

500 g perunoita
3 kananmunaa
1 iso sipuli
300 g majoneesia
2 rkl sinappia
1 tl sokeria
Suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Kuori ja keitä perunat kypsiksi. Keitä kananmunat koviksi. Kuori ja möyhennä kananmunat rouheaksi massaksi ja leikkaa perunat halutun kokoisiksi paloiksi. Silppua sipuli.

Sekoita perunat, kananmunat ja sipulisilppu muiden ainesten kanssa. Suolaa saa lisäillä reippaalla kädellä perunoiden vuoksi ja maku kannattaakin tarkistaa vielä ennen tarjoamista. Parhaimmillaan tämä salaatti on, kun se saa tekeytyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ja mieluiten yön yli.

Tämä on tsekkiläisen perunasalaatin perusversio - monissa perinteisissä versioissa mukaan lisätään myös herneitä ja porkkananpaloja.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Salted caramel cheesecake -piirakka

Viikonloppuna herkuttelimme uunifetapastan lisäksi salted caramel cheesecake -piirakalla, jonka ohjetta kokeilin ihka ensimmäistä kertaa. Kyseessä on siis uunissa paistettava juustokakku, mutta tämä toteutetaan enemmän "piirakkamaisessa" muodossa. Päällimmäisenä olevan kinuskin voi valmistaa erilaisin variaatioin ja sitä kautta muokata kakun hallitsevaa makua.

Alla olevan ohjeen kerron niillä mitoilla kuin piirakka olisi kuulunut tehdä 24-senttiseen vuokaan, mutta minä käytin (sopivasti kahdelle syötäväksi) 16-senttistä vuokaa noin puolella ohjeen täytteistä.


Salted caramel cheesecake pie


Tarvitset: 24-senttinen piirakka- tai irtopohjavuoka

Pohja:

170 g Digestive-keksejä
80 g voita sulatettuna

Täyte:

400 g maustamatonta tuorejuustoa huoneenlämpöisenä
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria (tai muutama tippa vaniljaesanssia)
1 rkl sitruunamehua
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä
Ripaus suolaa

Kinuski (caramel):

1 2/3 (1,66) dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria (meillä käytettiin tummaa muscovadosokeria)

Koristeluun:

Ripaus sormisuolaa

Laita uuni lämpiämään 160-asteiseksi. Voitele vuoka voilla.

Murskaa Digestive-keksit. Helppo ja siisti tapa on mitata oikea määrä keksejä muovipussiin, sulkea pussin suu ja rullata sitten kaulinta varovasti pussin päällä tasaisesti painellen, kunnes keksit ovat hilskana.

Sekoita sula voi ja keksimuru ja painele massa vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunissa noin 12 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä. Ota pois uunista ja anna jäähtyä sillä aikaa, kun teet täytteen.

Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto, kunnes se on hiukan notkistunut. Lisää sokeri ja vatkaa massa uudelleen kuohkeaksi. Lisää vaniljasokeri tai esanssi, sitruunamehu ja suola. Jatka vatkaamista ja tasoita massa.

Lisää kananmunat yksitellen massaan ja vatkaa jokaisen kananmunan jälkeen. Lisää lopuksi maissitärkkelys ja sekoita se nopeasti mukaan taikinaan.

Kaada täytemassa keksipohjan päälle ja paista piirakkaa uunissa noin 30-35 minuuttia uunin keskitasolla. Pinta tulee valmistuessaan olemaan mattapintainen ja jonkin verran kohonnut. Ota pois uunista ja anna jäähtyä.

Kinuski valmistetaan keittämällä kermaa ja fariinisokeria kattilassa. Koska fariinisokeria ei oltu muistettu meille ostaa, käytin tässä muscovadosokeria. Seosta keitellään hiljalleen välillä sekoittaen noin 10-15 minuutin ajan. Sitten voit alkaa testailemaan kinuskia; tipauta tippa esimerkiksi lautaselle tai piirakan päälle ja katso, pitääkö pisara muotonsa. Jos se tekee näin, on kinuski valmis. Ota kinuski pois levyltä ja anna jäähtyä minuutin verran, ja kaada se sitten piirakan päälle.

Hyydytä piirakkaa jääkaapissa mieluiten yön yli. Ripottele tarjoiluhetkellä sen päälle hieman sormisuolaa.



Tummalla muscovadosokerilla kinuskista tuli todella vahvan makuista ja jälkimaku muistutti hiukan mämmiä - tässä tapauksessa sormisuolan käyttö oli hiukan turhaa, koska muscovadokinuski peitti suolankin tehokkaasti alleen maun puolesta. Mutta tämä vei ehdottomasti kielen mennessään!

Alkuperäinen ohje:
Wicked Sweet Kitchen - Salted caramel cheesecake pie

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Uunifetapasta - kevään 2019 hittiruoka

Tänä keväänä törmäsin ystävän Facebook-postauksen kautta "uuteen avokadopastaan", joka tällä kertaa kulkee nimellä uunifetapasta. Fetan, kirsikkatomaattien ja chilin yhdistelmä on erinomainen ja kun kaikki tiivistyy yhteen ja sekoitetaan pastan kanssa sekaisin, on tuloksena varmasti monen kodin tuleva vakioarkiruoka.


Uunifetapasta


2-3 annosta

200-250 g fetaa
500 g kirsikkatomaatteja
0,5-1 punainen chilipalko
250 g pastaa (raakapaino)
Oliiviöljyä
Tuoretta basilikaa
Suolaa
Pippuria

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja laita kattilaan vettä kuumentumaan pastaa varten. Lorauta oliiviöljyä uunivuoan pohjalle. Laita kokonainen fetapala vuokaan ja kaada sen ympärille kokonaiset kirsikkatomaatit.

Silppua chilipalko ja ripottele fetan päälle. Kaada sekä fetan että kirsikkatomaattien päälle lisää oliiviöljyä ja tarvittaessa pyöräytä kirsikkatomaatteja lusikalla niin, että ne ovat kunnolla öljyn peitossa. Ripauta päälle suolaa ja muutama rouhaisu mustapippuria myllystä.

Kun uuni on lämmennyt, laita fetavuoka paahtumaan uunin keskitasolle noin 10 minuutiksi. Nosta sitten uunin lämpötilaa 225 asteeseen ja anna olla vielä 5 minuuttia. Voit tässä vaiheessa myös vaihtaa uunin grillivastukselle.

Kun pastan keitinvesi kiehuu, lisää veteen reilusti suolaa ja keitä pasta paketin ohjeen mukaan kypsäksi.

Ota fetavuoka pois uunista ja riko juustoa esimerkiksi haarukalla ja sekoittele tomaattien kanssa. Siivilöi pasta ja kaada samaan uunivuokaan hyvin sekoittaen. Revi joukkoon huuhdeltua, tuoretta basilikaa ja tarkoile.


Oliko hyvää? Oli, feta ei tehnyt pastasta niin suolaista kuin oletin ja se ja kirsikkatomaatit toivat yhdessä ruokaan mukavaa kirpeyttä sekä hapakkuutta. Feta myös toi ruokaan hauskaa tekstuuria hiukan jäähtyessään. Tämä ruoka toimii loistavasti näinkin, mutta olen kuikuillut ihmisten lisäilevän mukaan mm. oliiveja ja valkosipulia.

Vaikka olen suuri valkosipulin ystävä, niin en sanoisi tämän pastan sitä kaipaavan. Jos kuitenkin muuttaisin mieleni, niin todennäköisesti lisäisin valkosipulin fetan päälle niin, että se pääsisi uunissa paahtumaan kunnolla. Jos taas haluaisin ruoasta lihaisampaa, niin arvelisin kypsän, revityn kanan toimivan hienosti. Pekoni saattaisi tehdä kokonaisuudesta jo liian raskaan.

Kaiken kaikkiaan uunifetapasta on todella näppärä ruoka ja silti se voi antaa helposti vieraille sen vaikutelman, että olet nähnyt ruokaan enemmän vaivaa kuin mitä todellisuudessa. Tästä ehdottomasti plussaa!

Alkuperäinen ohje:
Liemessä - Uunifetapasta