tiistai 23. heinäkuuta 2019

Tomaatti-meetvurstipiirakka

Nyt ei turhia selityksiä; tämä tomaattipiirakka on se luottoresepti, kun illanistujaisiin pitää keksiä suolaista ja ruokaisaa syötävää ja joka on hyvää kuumana ja kylmänä.

 

Tomaatti-meetvurstipiirakka

Piirakkavuoka (22-24 cm)

Valmis piirakkapohja

Täyte:
4 kookasta tomaattia
2 dl tavallista juustoraastetta
1 dl raastettua cheddaria tai muuta vahvaa juustoa
100 g meetvurstia
0,5 dl ketsuppia
2 tl sinappijauhetta
2,5 tl sokeria
(1-2 tl pestoa)
(1 rkl oliiviöljyä)
(1/2 kevätsipuli)

Suolaa
Mustapippuria
Oreganoa

Sulata piirakkapohja ohjeen mukaan ja laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Paloittele tomaatit, mutta jätä ne kohtalaisen rouheiksi paloiksi. Siirrä tomaattipalat esimerkiksi siivilään ja mausta suolalla niin, että tomaatit saavat itkettyä hetken kun valmistelet muun täytteen.

Pilko meetvursti pienemmäksi. Yhdistä kulhossa juustoraasteet, meetvurstisilppu, ketsuppi, sinappijauhe, sokeri ja halutesasi myös pesto ja/tai oliiviöljy sekä kevätsipuli.

Kun tomaateista on valunut enimmät ylimääräiset vedet pois (nestettä saattaa tippua ihan reippaasti) niin yhdistä ne muuhun täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Mausta mustapippurilla ja oreganolla.

Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada täyte päälle ja ripauta halutessasi päälle vielä vähän juustoraastetta.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Jos piirakka tuntuu saavan vähän liikaa väriä pintaan, niin siirrä se alemmalle tasolle ja/tai peitä foliolla.

Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti