keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Million Dollar Dip - Miljoonan dollarin dippi

Vietimme uutta vuotta rauhallisesti kotona Vuorenpeikon kanssa, joskin illan suunnitelmiin kuuluivat sauna, erilaiset pelit, kupliva ja tietysti hyvät naposteltavat. Erilaiset dipit ovat aina suhteellisen helppoja kokeiltavia, minkä vuoksi päädyinkin testaamaan reseptiä nimeltä Million Dollar Dip. Pääasiassa suolakekseille tarkoitettu dippi on nimetty miljoonan dollarin dipiksi, koska se "maistuu kuin miljoonalle dollarille" (eng. "tastes like million dollars"), eli maku on huippuhyvä.


Suomalaisittain tämä dippi on kuitenkin enemmän levite, eli sitä voi kyllä kauhoa suolakekseillä, mutta suositeltavampaa on levittää dippiä keksille veistä käyttämällä. Lisäksi suosittelen ehdottomasti tekemään dipin edellisenä iltana ennen tarjoilupäivää, sillä dipin maut saavat sinä aikana tasoittua ja kokonaismaku kehittyy huomattavasti paremmaksi.

Million Dollar Dip

(noin 7 dl)

6 siivua pekonia
3,5 dl majoneesia
230 g kovaa cheddar-juustoa
1,2 dl (noin 70-80g) kuorittuja manteleita
~1 dl kevätsipulia silputtuna
Ripaus cayennea

Koristeluun: hieman rapeaa pekonirouhetta ja kevätsipulisilppua
Tarjoiluun: Ritz-keksejä (tai makusi mukaan muita suolakeksejä)

Valmistele ensin mantelit. Puolita tai rouhi kevyesti manteleita niin, että ne saavat vähän enemmän paahtumapintaa (älä rouhi liian pieneksi, jotta ne eivät kärähdä niin helposti). Paahda manteleita kuivalla paistinpannulla keskilämmöllä välillä sekoitellen, kunnes ne alkavat saada kevyen kullankeltaista väriä ja tuoksua paahtuneilta. Siirrä sivuun jäähtymään. Huom: voit myös skipata manteleiden paahtamisen, mutta se vaikuttaa dipin suutuntumaan ja hieman myös makuun.

Paista seuraavaksi pekonisiivut. Tähtäimessä on mahdollisimman rapea lopputulos, joten paista pekoneita niin kauan kunnes rasva irtoaa ja pekonit alkavat kuplia ns. valkoista vaahtoa. Nostele sitten pekonit talouspaperin päälle jäähtymään.

Mittaa kulhoon majoneesi. Tässä dipissä majoneesin laadulla on väliä, sillä majoneeseja on erilaisia ja niiden suolaisuudetkin vaihtelevat. En itse ainakaan käyttäisi Hellman'sia, koska se on majoneesina sieltä suolaisimmasta päästä ja tästä dipistä voi helposti tulla liian suolaista - itse käytin Lidlin perusmajoneesia, mutta toki voit tehdä myös majoneesin itse jolloin suolapitoisuutta pääsee helpoiten säätelemään.

Raasta cheddar ja silppua kevätsipuli, ja lisää ne majoneesin kanssa kulhoon.

Tässä vaiheessa mantelit ja pekonit ovat ehtineet jäähtyä hetken aikaa. Rouhi manteleita oman maun mukaisesti pienemmäksi ja lisää kulhoon. Tee sama rapsakoille pekonisiivuille. Ripauta mukaan hieman cayennea ja sekoita, kunnes dippi on kauttaaltaan tasainen massa.

Peitä kulho kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, mieluiten yön yli.

Jos maistat dippiä heti sekoittamisen jälkeen, niin älä säikähdä - se tulee todennäköisesti maistumaan vain majoneesilta ja juustolta, mutta yön yli tasoituttuaan tuloksena on erinomainen levite suolakeksien kanssa tarjottavaksi! Kaverina kannattaa tarjoilla myös jotakin hedelmäisen raikasta, kuten viinirypäleitä.

Oliko hyvää? Oli. Miljoona kertaa parempaa seuraavana päivänä, eli tekeytymisaikaa kannattaa antaa. Tätä tehdään meillä uudelleenkin!

Alkuperäinen resepti: Food Wishes - Million Dollar Dip (Youtube)