torstai 17. elokuuta 2017

Mehevät poro-pekonipyörykät

Eipä ole juuri enää mitään jäljellä siitä joululahjasta, jonka appivanhemmat meille joulun alla toivat - perinteisesti siis puolikas poro. Pari sisäfileetä vielä on jemmassa, mutta äsken lähti uunin kautta pannulle viimeinen jauhelihapaketti pyöryköiden muodossa.


Etsiskelin aikani kuluksi hyvää poropyörykkäohjetta netistä, mutta mikään ei ottanut iskeäkseen, joten koostin sitten omanlaiseni reseptin. Pyörykät onnistuivatkin oikein kivasti ja niistä tuli tosi meheviä, jopa rosmariini maistui juuri sopivasti taustalta. Korppujauhojakin unohdettiin ostaa edellisellä kauppakäynnillä, mutta kauraleseet hoitivat sen puolen erinomaisesti. Ainoa korjaus, mikä tulevaisuudessa tähän ohjeeseen tehdään, on suolan lisääminen ja sipulin vähentäminen. Muutoin oli aika perfecto.

Tässä siis ohje viilattuna!


Mehevät poro-pekonipyörykät

Noin 17 kpl (raakapaino ~45-50g)

500 g poron jauhelihaa
100 g pekonia
1 pieni sipuli
1 kananmuna
1 tl rosmariinia
1 tl rosépippureita
1 tl suolaa
3-4 rkl kauraleseitä (tai korppujauhoja)

Voita paistamiseen

Silppua sipuli ja kuullota hetki pannulla voissa. Siirrä syrjään jäähtymään. Hienonna pekoni ja lisää kulhoon jauhelihan kanssa. Sekoittele massaa käsin ja lisää mukaan kananmuna, rosmariini, rosépippurit (hienonna morttelissa tai leivinpaperin välissä lusikkaa apuna käyttäen), suola, kauraleseet ja sipulihake. Sekoita huolellisesti ja pyörittele palloiksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Kypsennä pyöryköitä 200-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Paista sitten pyörykät pannulla parissa erässä voin kera niin, että saat niihin hyvän paistopinnan. Jos et tee paistamisvaihetta lainkaan, niin pidä pyöryköitä uunissa 10-12 minuuttia, tai kunnes ne ovat läpikypsiä.


Nautiskelimme pyörykät paistetun kaalin (kaalia voissa pannulla + suolaa ja ruokosokeria) ja kantarellikastikkeen kera. Sillä ruokamäärällä olisi varmasti ruokkinut kolme- tai nelihenkisenkin perheen, mutta pienellä ahtamisella loputkin pyörykät katosivat pannulta vatsoihin.

3 kommenttia:

  1. Olips hyviä pullia! Tulen laittamaan varmasti useammin!
    Poronjauhelihaa löytyy pakkasesta vielä nelisen kiloa.
    Kiitos ohjeesta😍

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta! Tänään pistin töpinäksi,ja pistin taikinan,kun tuota poronjauhelihaa oli vielä pakkasessa.
    Olivat kyllä niin maukkaita ettei näitä voi kun kehua.Otin illalla kilon jauhelihaa jääkaappiin sulamaan,ja tuosta satsista tuli 30kpl.Pullia jäi huomiselle naposteltavaa 10kpl.Näitä laitetaan meillä useasti😋😃

    VastaaPoista