tiistai 25. heinäkuuta 2017

Syysiltojen lihasämpylät

Minut tuntevat saattavat ehkä tietää, että rakastan erilaisia täytettyjä leipiä. Joskus on ihan kiva läärätä niitä kaiken maailman kastikkeilla ja tunkea rehuja mukaan, mutta joskus sitten yksinkertaisin on just ja tasan kohdillaan.

Koska Suomen heinäkuu tuntuu syyskuulle, niin tämä ohje muistui mieleeni. Kursailemattomat lihasämpylät pitävät pitkään kylläisenä kirpeiden syyspäivien keskellä - itse sain tätä herkkua maistaa eräänä sydäntalvena, kun Vuorenpeikko halusi työpäivän päätteeksi ruokkia tulevan emäntänsä.

Näissä lihasämpylöissä ideana on kypsyttää liha hitaasti uunissa, jonka jälkeen paisti siivutetaan ja upotetaan mausteliemeen, jolla puolestaan täytetyt sämpylät valellaan ennen syömistä. Mm.



Ohjeella ruokkii helposti 4 nälkäistä suuta.

Haluamiasi sämpylöitä (Lidlin rustiikkiset tai normisämpylät toimivat erinomaisesti)
Kunnon mötikkä nautaa tai possua (paistilihaa)
1 sipuli
Muutama valkosipulinkynsi
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Mausteita maun mukaan (mm. valkopippuri, rosmariini, korianteri...)
Vettä
Jääkaapin sekalaiset maustekastikkeet
Vahvaa juustoa, kuten punaista Emmentalia tai kypsytettyä cheddaria

Hiero lihan pintaan kunnolla kuivamausteita ja asettele se uuniritilälle. Naudan voi kypsytellä 150-200-asteisessa uunissa siihen asti, kunnes sisälämpötila on 55-57 astetta, eli mediumiksi. Possu kannattaa vetää ihan kypsäksi asti. Pidemmällä kypsymisajalla lihasta tulee parempaa, mutta hätäisemmät vääntävät uunin pariinsataan.

Lihan kanssa uuniin laitetaan syvä uunivuoka, johon palastellaan tai siivutetaan sipuli ja puserretaan valkosipuli. Vettä mukaan sen verran, että sipulit peittyvät. Uunivuoka tulee lihan alle, jolloin lihasta tippuvat nesteet päätyvät uunivuokaan.

Kun liha on valmis, otetaan se ja vuoka pois uunista. Tässä vaiheessa vuoassa olevaan liemeen voi lisäillä vielä mausteita ja maustekastikkeita (vaikka lihaliemikuutio, vähän soijakastiketta, loraus punaviinietikkaa jne). Liha siivutetaan niin ohueksi kuin mahdollista ja lisätään vuokaan, johon kaadetaan myös lisää vettä niin paljon, että lihat saa juuri ja juuri upotettua.

Sitten vuoka takaisin uuniin tekeytymään noin 20-30 minuutiksi ja sen jälkeen kootaan sämpylät; viillä sämpylä lähes auki, laita sisälle vahvaa juustoa ja poimi liemestä lihaa päälle. Sitten kauhotaan reilusti lientä sämpylän päälle niin, että sämpylä imaisee itseensä kunnolla makuja.

Tämä ei ole siististi syötävää ruokaa. Eikä kovin gurmeeta. Mutta hiton hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti