lauantai 22. heinäkuuta 2017

Paahdetut & marinoidut paprikat

Paahdettu paprika on ihmeruoka. Se menee leivän päällä makkaran tai juuston maukkaana sijaisena, antaa piristystä paistetuille broilerin rintafileille, tai tuo pikanttia makua salaatteihin.

En enää edes muista, mistä joskus aikoinani sain ajatuksen kokeilla paahtaa ja marinoida paprikaa. Siitä on kuitenkin vuosia ja koska silloin keittiö ei ollut minulle aivan niin tuttu ja mieluisa ympäristö kuin nykyään, oli paprikoiden tekeminen aloittelijallekin helppo homma.

3-4 paprikaa (punaisia, keltaisia tai molempia)

Marinadiin tarvitset:
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria
2-3 valkosipulinkynttä
Tuoretta persiljaa


Pese paprikat ja poista niistä siemenet ja kanta. Itse teen tämän homman niin, että leikkaan pienellä, terävällä veitsellä kannan ympäri ja nytkytän kannan irti, jolloin myös siemenet tulevat suht siististi mukana. Halkaise paprikat ja siivoa puolikkaat valkoisesta maltosta ja lopuista siemenistä.

Asettele paprikat leikkuupuoli alaspäin leivinpaperilla suojatulle uunipellille ja paahda niitä 225-asteisessa uunissa grillivastuksella 20-30 minuutin ajan, tai kunnes ne ovat pehmenneet ja kuorissa näkyy mustia läikkiä.

Ota paprikat uunista ja laita ne esim. Minigrip-pussiin ja pussi kiinni. Pääasia, että suljet paprikat ilmatiiviiseen, pieneen tilaan. Kun paprikat ovat jäähtyneet sormin käsiteltäviksi, ota ne pois pussista ja poista kuoret. Kuorien pitäisi lähteä melko helposti, mutta käytä tarvittaessa pientä veistä apuna.

Tällaisenaan paprikoita voisi käyttää jo esim. sosekeitoissa antamassa hyvää makua.

Paprikat marinoidaan siten, että ne laitetaan joko puhtaaseen lasipurkkiin tai muuhun astiaan ja päälle kaadetaan oliiviöljyä juuri ja juuri niin paljon, että kaikki paprikat pääsevät lilluttelemaan. Joukkoon silputaan tuoretta persiljaa, puristetaan valkosipulia ja lisätään mausteet perään. Pieni lusikalla pyöräytys tai hölskäytys lopuksi, jotta kaikki ainekset sekoittuvat.

Siirrä paprikat marinadeineen jääkaappiin yön yli ja nauti sitten haluamallasi tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti