perjantai 8. syyskuuta 2017

Mustaherukkabrowniet á la Vuorenpeikko

Meillä on viime aikoina leivottu enemmän kuin laki sallii ja yritän tämän jälkeen ehkä tehdä jotakin muuta blogia varten - mutta tällä kertaa Vuorenpeikko otti köökin haltuunsa ja loihti kahvipöytään varsin maistuvan herkun.


Pakastimemme on tällä hetkellä mustaherukoita täynnä ja niitä on jäljellä vielä viime vuodeltakin, vaikka alkuvuoden niitä ahkerasti käytin erilaisissa puuroissa ja proteiinipirtelöissä. Hilloakin on tehty ja jaeltu sukulaisille ja ystäville, vaan marjoja riittää vieläkin enemmän kuin riittämiin. Muun muassa tämä brownie-ohje syntyi sillä verukkeella, että siihen saisi upotettua edes jonkin verran oman pihan anteliaasti tuottamaa satoa.

Mustaherukkabrowniet á la Vuorenpeikko


150 g Mustaherukoita (tuoreena tai pakaste)
150 g voita
150 g tummaa suklaata
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 tl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja

Sulata suklaa vesihauteessa ja voi esimerkiksi mikrossa.

Vaahdota kananmunat ja sokerit ja lisää sitten mukaan kuiva-aineet. Lisää sula voi ja suklaa ja vatkaa sekaisin.

Kaada taikina 25x20 cm vuokaan joka on vuorattu leivinpaperilla tai kevyesti voideltu. Ripottele päälle mustaherukat ja paista 175-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia, mutta varo ylikypsentämästä. Testaa kypsyys hammastikulla; jos tikku tulee kohtalaisen puhtaana ulos paistoksesta, niin se on valmis. Jos tikkuun jää taikinaa, jatka kypsentämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti