perjantai 24. marraskuuta 2017

Uunissa paistettu mustikkajuustokakku

Blogissa on meinannut olla vähän hiljaista, kun on ollut taas niin monta muuta pienprojektia ja ihan liikaa töitä. Tämänkin kakun tein jo isänpäivänä, mutta reseptin postaaminen vain otti ja kesti.


Uunissa paistetut juustokakut ovat aina olleet minulle jostakin syystä hirveän saavuttamattomissa, kunnes päädyin jonkun pienimuotoisen juhlapäivän kunniaksi kokeilemaan helpohkolta vaikuttavaa ohjetta. Kaiken päälle ohje oli vielä gluteeniton ja helposti muunnettavissa laktoosittomaksi, eli toimi kaikin puolin viihdytettävälle yleisölle.

Tämä jos mikä on helppo uunissa paistettava juustokakku, koska suurin asia mitä se vaatii, on aika. Tehtyäni tämän kakun nyt kahteen kertaan minun on todettava, että ohje on todellakin fool proof, eli onnistuu aivan joka kerta ja on erinomaisen hyvää. Kanssasyöjät ihastuivat kakkuun myös ja totesivat kokeilevansa uunijuustokakkua itsekin.

Paistettu mustikkajuustokakku


(noin 18-20 cm pyöreään irtopohjavuokaan)

Pohja (gluteeniton):
2 dl mantelijauhoja
2 rkl sokeria
40 g voita

TAI pohja (normaali):
100-120 g Digestive-keksejä
45-60 g voita

Täyte:
600 g tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
2 rkl maissi- tai vehnäjauhoja (käytä maissijauhoja gluteenittomaan versioon)
3 kananmunaa
1 keltuainen
150 g ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
0,5 tl vaniljaesanssia
Noin 1-1,5 dl Mustikkahilloa
(Pensasmustikoita koristeeksi)

Pingota leivinpaperi kakkuvuoan pohjalle. Leikkaa leivinpaperista hiukan vuoan reunoja korkeammat suirot ja asettele ne vuoan reunoille. Sulata voi ja lisää voihin joko mantelijauho ja sokeri tai rouheeksi murskatut Digestive-keksit. Tasoita pohjamassa vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Aseta tässä vaiheessa uuni lämpiämään 160 asteeseen.

Vatkaa tuorejuusto, tomusokeri ja maissijauho sileäksi massaksi. Lisää massaan kananmunat ja keltuainen yksi kerrallaan ja vatkaten välissä.

Lisää ranskankerma ja sitruunamehu ja jatka vatkaamista kunnes kaikki on sekoittunut tasaisesti. Ota kakkuvuoka jääkaapista ja kaada noin puolet täytemassasta pohjan päälle. Pudottele mustikkahillosta nökkösiä ympäriinsä vuokaan ja vedä kevyesti kuvioita esimerkiksi terävällä veitsellä massan pintaan niin, että hillosta muodostuu kuvioita.

Jos hillo on liian tiivistä, eli uppoaa heti massan sisälle, kevennä sitä esimerkiksi pienellä määrällä vettä ja tiputtele hilloa matalammalta. Tämä ei silti vaikuta kakun makuun :)

Kaada loput kakun täytemassasta vuokaan ja toista hillovaihe. Paista juustokakkua uunissa noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen väännä virta pois uunista ja avaa luukku raolleen. Anna kakun olla uunin jälkilämmössä vielä tunnin ajan.

Jäähdytä kakku loppuun huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin yöksi. Paistetut juustokakut ovat parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä. Koristele halutessasi kakku pensasmustikoilla ennen tarjoilua.

Loppuhuomautukset: Kakku kohoaa uunissa yllättävän paljon, minkä takia suosittelen ehdottomasti reunapapereiden käyttöä.

Lisäksi, jos teet gluteenittoman vaihtoehdon ja käytät pohjassa manteli-voi-seosta, niin kannattaa laittaa vuoan alle esimerkiksi uunivuoka. Kakun pohja nimittäin saattaa "vuotaa" rasvaista ja sokerista nestettä hiukan. Laktoositon kakku puolestaan syntyy, kun käytät tavallisen tuorejuuston ja ranskankerman sijasta esim. Eila-tuoteryhmän laktoosittomia tuotteita.

Kaikki kunnia Annin Uunissa -blogille ja sen erinomaiselle ohjeelle!


2 kommenttia:

  1. Oi, uunissa paistettavat juustokakut on niin hyviä <3 Pitää pistää tää ohje muistiin ja testata jossain vaiheessa!

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, en ole vain itse koskaan ennen tätä vuotta uskaltanut kokeilla koska jotenkin ne tuntuivat liian hankalilta. Ja vasta vähän aikaa sitten kuulin, että moni ajattelee samoin hyydytettävistä juustokakuista (mitä taas itse olen suosinut helppoina)!

      Tämä kannattaa ehdottomasti testata ja hillon voi vaihtaa ihan mihin vain mistä itse tykkää enemmän :)

      Poista