keskiviikko 2. elokuuta 2017

Maailman helpoin marjapiirakka

Tämän ohjeen löysin joskus pieni ikuisuus sitten, kun piti pian keksiä jotakin tuoretta tarjottavaa kahvipöytään. Etsin tuolloin nimenomaan helppoa marjapiirakkaa, jonka ainekset todennäköisimmin löytyisivät jo valmiina kaapista ja joka olisi valmis mieluiten jo nyt.

Alkuperäisessä ohjeessa sokeria laitetaan piirakkaan 2 dl, mutta mielestäni marjojen luontainen makeus ja kirpeys riittää niin hyvin, että vähensin määrää puolella desillä. Piirakka kelpaa tarjottavaksi sellaisenaankin, mutta ei hyljeksi jäätelöä tai vaniljakastiketta :)

Marjojen määrä riippuu aika pitkälti itsestä. En ole koskaan mittaillut, kuinka paljon niitä olen piirakan päälle ripotellut ja aina on kuitenkin tullut hyvää. Täytettä voi muokkailla aika vapaasti - tähän uppoaisi esimerkiksi siivutetut omenat tai palasteltu raparperi erinomaisesti.



Maailman helpoin marjapiirakka

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
150 g voita
(0,5-1 tl vaniljaesanssia)
Marjoja (Mansikoita, mustikoita, vadelmia, herukoita...)

Pistä uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vatkaa yhteen kananmunat ja sokeri (ja vaniljaesanssi). Sekoita sitten leivinjauhe vehnäjauhoihin ja yhdistä sokeri-munaseokseen vähitellen.

Voitele halkaisijaltaan noin 25 cm vuoka ja levitä siihen korppujauhoja, jotta piirakka irtoaa paremmin leikattaessa. Kaada taikina vuokaan ja ripottele marjat pinnalle. Osa marjoista uppoaa piirakan taikinan sisälle paiston aikana, joten pidä se mielessä tässä vaiheessa.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia, tai kunnes piirakka on kypsä. Helppo tapa testata piirakan kypsyys on käyttää hammastikkua. Jos tikku tulee pois vedettäessä puhtaana ulos piirakasta, on piirakan sisuskin ehtinyt kypsyä.

Anna jäähtyä tovi ennen tarjoilua. Säilytä jääkaapissa.

P.S. Eikö olekin hienot patalaput? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti