maanantai 31. heinäkuuta 2017

Testissä Sous Vide, eli matalalämpökypsennys

Eilen oli jännittävä päivä, sillä pääsimme korkkaamaan torstaina postissa tulleen Sous Vide -laitteen. Sous Vide (/su: vi:d/) on siis ruoanlaittomenetelmä, jossa kypsennettävä ruoka laitetaan vesihauteeseen, kun se ensin on aseteltu muovipussiin ja pussista ilma imetty tai muulla tavoin poistettu. Matalassa lämpötilassa ja veden jatkuvasti liikkuessa astiassa ruoka kypsyy hitaasti ja tasaisesti.

Louhi seurasi kiinnostuneena Vuorenpeikon lihanpussitusoperaatiota.

Näihin hetkiin asti Sous Vide on ollut lähinnä ravintoloiden käyttämä valmistustapa, sillä kyseisellä menetelmällä ruoasta saa aina tasalaatuista ja näin ollen saman lopputuloksen pystyy toistamaan paljon helpommin kuin paistamalla tai kelloa tarkkailemalla. Kaiken päälle Sous Videssä valmistuva ruoka ei menetä niin paljon makua kypsentyessään, sillä kaikki ainekset pysyvät tiukasti pussin sisällä.

Sous Videstä on nykyisin kuitenkin olemassa kätevämpi muoto, sillä enää laite ei tarkoita uutta, tilaavievää astiaa tai kattilaa keittiöön; nyt kokki voi kiinnittää noin viinipullon kokoisen laitteen lähes mihin tahansa astiaan johon mahtuu tarpeeksi vettä. Tällaisen laitteen meille siis hankki Vuorenpeikko Anovan EU-verkkokaupasta. Pienenä huvin aiheena kyseessä on myös vempele, jota voi ohjailla kännykkään ladattavan sovelluksen kautta. Herkkua tekniikkaihmisille!

Kokemuksia Sous Vide -kypsennyksestä meillä ei entuudestaan ollut, joten matkaan lähdettiin optimistisella jännityksellä.

Fiilistelyt ja ensituntumat:

Laite tuntuu käsissä juuri niin laadukkaalta kuin oletuksena olikin. Metalliosaa saa hieman purettua, jotta näkee laitteen vettä pyörittävän moottorin sen sisällä. Huomioitavaa on, että laitteen muovinen yläosa ei kestä vettä - sitä siis täytyy käyttää kohtuullista varovaisuutta noudattaen.

Sous Viden kiinnitysmekanismi on ruuvattavaa mallia, eli se kiinnitetään kattilaan kiristysruuveilla. Ihan toimiva periaate, mutta klipsikiinnitys voisi olla vieläkin näppärämpi.

Tällä kertaa emme käyttäneet mobiilisovellusta laitteen ohjaamiseen, vaan haluttu lämpötila rullattiin sinisenä hohtavasta rullasta oikeaan kohtaan. Mobiilisovelluksesta muuten sen verran, että sen uusin versio on kuulemamme mukaan hieman ongelmallinen; se mm. vaatii luomaan ilmaisen tilin Anovan järjestelmään sen lisäksi, että se haluaa tietää sijaintitietosi. Sijaintitietoja kysellään kyllä vanhassakin versiossa, mutta kirjautuminen ei ole välttämätöntä.

Pääosin laitteen käyttäminen käy ensikertalaiselta helposti. Laite kiinni astiaan ja sähköjohto seinään, laite päälle, rullataan näyttöön haluttu lämpötila ja lihat muovipussissa veteen. Kun Sous Vide on saavuttanut asetetun lämpötilan, niin se piippaa muutaman kerran merkiksi. Sitten vain odotellaan - sopivan ajan voi tarkistaa sivustolta Sousvide.fi.


Mitä tehtiin:

Sous Vide lyötiin kiinni isoon perunakattilaan (joskin huomasimme, että kattila voisi olla suurempikin) ja Minigrip-pusseihin päätyi valmiiksi pippuroituja Grillimaisterin naudanlihapihvejä. Ennen pussitusta lihat vielä suolattiin molemmin puolin.

Ilmeisesti laitteessa itsessäänkin on jonkinlainen ajastin, mutta se on hiukan hankalasti löydettävissä rajallisilla painikkeilla. Mutta koska kyseisen pelin kanssa aika ei ole minuutin päälle, niin sopivan kellonajan voi katsoa suoraan seinäkellosta tai pistää erilliseen ajastimeen/herätyskelloon hälytyksen kun lihan voi napata pois kylvystään.




Lihojen annettiin lillutella 56-asteisessa vedessä noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen laite kytkettiin pois päältä ja lihat poistettiin pusseistaan. Tämän jälkeen valurautapannulle kahmaistiin reilu pala voita ja pihvit käytettiin pannulla juuri sen verran, että lihojen pinta sai mukavan värin. Lihaa ei siis enää Sous Viden jälkeen tarvitse kypsentää, vaan loppupaistaminen on enemmän esteettinen viimeistelyvaihe.

Viimeinen tuomio:

Pannulla käytyään pihvien pintaan oli tullut mukava väri ja tuoksu oli aika herkullinen. Maistellessa havaittiin seuraavat asiat:
  • Pihvien kypsyysaste oli erinomainen ja lopputulos täsmälleen sellainen kuin haettiinkin. Liha oli tasaisen pinkkiä ja mehevää.
  • Mureutta olisi voinut olla enemmänkin, mutta syy hivenen liian sitkeään lihaan saattoi olla joko liian lyhyt kypsennysaika tai että pihvejä olisi pitänyt hiukan kurmoottaa lihanuijalla ennen kylvetystä.
  • Saako tätä huomenna lisää?
Katsomme siis Vuorenpeikon kanssa testin oikein onnistuneeksi ensimmäiseksi yritykseksi. Tästä seuraavat kokeilut ovat sitten sen meille oikean kypsennysajan hakemista ja muuta pienempää säätöä, mutta kaiken kaikkiaan Sous Vide oli rahansa arvoinen hankinta. Laite on helppokäyttöinen ja sillä valmistaa helposti useamman pihvin kerralla täsmälleen samanlaisiksi.

Toisella testikerralla tulikin paljon parempi lopputulos!



Jos Sous Vide kiinnostaa enemmänkin, niin suosittelen YouTube-kanavaa Sous Vide Everything, jossa nimensä mukaisesti valmistetaan Sous Videllä erilaisia ruokia ja myös testaillaan mm. eroja siinä, kannattaako liha suolata ennen pussitusta vai vasta ennen pannulla käyttämistä.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Suklainen punaviinikakku

Tämä kakku syntyi eräänä syyspäivänä, kun haaveksimme Vuorenpeikon kanssa jostakin sellaisesta suklaakakusta, jossa olisi jollakin tavalla "jyhkeä" maku. Aikoinaan Vuorenpeikkohan hurmasi minut tarjoamalla ensitapaamisellamme vadelmaista sacherkakkua (resepti tulee myöhemmin, mikäli saan maaniteltua Peikon jakamaan sen muiden kanssa) mutta juuri tuona päivänä mieleni teki jotakin täyteläistä, mutta ei liian imelänmakeaa.

Niin sitten kävi, että viinikaapista löytyi yksi edellispäivänä avattu pullo australialaista syrahia, joka käytettiin Smittenkitchen.comilta löytyneen reseptin tärkeimpänä ainesosana. Huomionarvoista on, että kaikki alkoholi EI katoa kakusta paistamisen aikana, vaan viini maistuu todella vahvasti suklaan kanssa. En siis tarjoaisi kyseistä kakkua esim. lasten synttäreillä, vaan ehkä enemmän aikuisten illanvieton fiinimpänä jälkiruokana.


Suklainen punaviinikakku

85 g huoneenlämpöistä voita
145 g ruskeaa sokeria (Muscavado käy hyvin)
50 g kidesokeria
1 iso kananmuna huoneenlämpöisenä
1 keltuainen huoneenlämpöisenä
1,75 dl punaviiniä
1 tl vanilja-aromia
130 g vehnäjauhoja
40 g kaakaojauhetta
1/8 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/4 tl kanelia

Kakun päälle:
120 g mascarponea
120 g vispikermaa
2 rkl kidesokeria
1/4 tl vanilja-aromia

Esilämmitä uuni 160 asteeseen. Vuoraa halkaisijaltaan noin 23cm (irtopohja)vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat kevyesti.

Vaahdota voi isossa kulhossa, lisää sokerit ja jatka vaahdottamista parin-kolmen minuutin ajan. Lisää kananmuna, keltuainen ja vatkaa hyvin. Lisää sitten punaviini ja vanilja-aromi. Taikina saattaa näyttää vähän epämääräiseltä tässä vaiheessa, älä huolestu :)

Sekoita yhteen jauhot, kaakao, ruokasooda, leivinjauhe ja kaneli. Lisää 3/4 kuiva-aineista taikinaan sekoittamalla ja kääntele sitten loput joukkoon esim. muovilastalla.

Levitä kakkutaikina vuokaan ja paista kakkua 25-30 minuuttia, tai kunnes se on sisältä kypsää (testaa esimerkiksi hammastikulla - jos tökkäiset sillä kakun keskelle ja tikku tulee pois puhtaana, on kakku valmis). Kakun pinnan tulisi olla tasainen ja sileä.

Jäähdytä kakkua 10-15 minuuttia ja kumoa tai irrota se sitten irti vuoasta. Anna jäähtyä loppuun lautasella tai mieluiten jäähdytysritilällä. Kakku säilyy hyvin sekä huoneenlämmössä että jääkaapissa ja näyttää vielä paremmalle, jos sen päälle sihtaa hiukan tomusokeria.

Vispilöi lopuksi mascarpone, kerma, sokeri ja vanilja pehmeäksi vaahdoksi ja tarjoile vaahtoa kakkupalojen päällä. Seoksen voi vatkata jo hyvä tovi ennen varsinaista tarjoilua, sillä se säilyy kohtalaisen hyvin vatkattuna jääkaapissa pari-kolmekin tuntia. Jos se lässähtää, niin pienellä lisävatkauksella pitäisi ryhdin palautua.

Loput kakusta ja jo vähän kökkööntyneestä mascarponevaahdosta
nautiskeltiin seuraavana aamuna mansikoiden ja suklaakastikkeen kera.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Kätevät currykanawrapit

Hyvä ystäväni oli tulossa meille viettämään iltaa ja yökyläilemään ja ruokapolitiikka sovittiin nyyttäreiksi, eli kaikki tekevät jotakin yhteiseksi syötäväksi. Siinä missä Keittiöpsykopaatti järjesteli meille herkullisen Hotter than Hell -dipin, minä rullasin currykanawrappeja.



Wrapeista opin pitämään toden teolla kaikilla niillä Lontoon matkoilla, kun haimme Tescosta tai Sainsburylta eväswrappeja ja söimme niitä yksittäispakattujen viinilasien kera Hyde Parkissa. Lempiwrappejani olivat kanawrapit ja varsinkin KFC-wrapit, joissa kana oli uppopaistettu. Aiemmat wrappikokeilut ovat olleet ihan hyviä, mutta tämä löi kaikki aiemmat tekeleeni täysin laudalta ja jää meille jatkossakin käytettäväksi reseptiksi.

Currykanawrapit

6 isoa vehnätortillaa
Kolme broilerin rintafileetä (~430-500g)
1 pieni punasipuli
10 cm kurkkua
Baby-pinaattia
Ruukkusalaattia

Majoneesia voiteluun
Suolaa, mustapippuria ja korianteria kanan maustamiseen

Kastike:

150 g majoneesia (tee itse tai käytä valmista kaupan majoneesia)
1 rkl omenaviinietikkaa
0,5 tl sinappijauhetta
1 tl sokeria
1 tl hunajaa
1 tl currymaustetta
Ripaus valkopippuria
Ripaus suolaa
Ripaus valkosipulimaustetta

Sekoita kastikeainekset. Anna maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia.

Mausta fileet suolalla, mustapippurilla ja korianterilla. Paista fileitä juuri ja juuri niin kauan, että ne ovat kypsiä. Siirrä sitten fileet pariksi minuutiksi jäähtymään ja revi ne haarukoiden avulla silpuksi. Anna jäähtyä vielä hetki ja sekoita majoneesikastike huolellisesti lihan mukaan.

Viipaloi punasipuli ja kurkku ohuiksi suikaleiksi tai muuten mieluisiksi pieniksi paloiksi. Pese ja kuivaa babypinaatti ja ruukkusalaatinlehdet.

Levitä tortillalle 1-2 rkl majoneesia tasaisesti. Asettele babypinaatinlehtiä ja ruukkusalaattia tortillalle siten, että täytteet sijoittuvat keskimäärin sinua lähimmälle reunalle, ei siis aivan lätyn keskelle. Asettele päälle kurkkua, punasipulia ja kana-majoneesitäytettä, mutta muista olla ahtamatta täytettä liikaa!

Taittele sitten tortillalätyn vasen ja oikea laita sisäänpäin ja lähde rullaamaan tortillaa itsestäsi poispäin, samalla pitäen vasemman ja oikean taitoksen rullan sisällä. Jatka rullaamista ja päätyjen taittelua loppuun asti, jotta saat käärittyä tiiviin wrapin.


Kuten täytekuvasta näkyy, lisäsin mukaan vielä paahdettua pekaanipähkinää, mutta se ei juuri maistunut täytteen alta joten en näkisi sen eteen uudelleen vaivaa.




Kääri rullat tiukasti kelmuun ja laita jääkaappiin hetkeksi asettumaan (~1h). Leikkaa sitten wrapit vinoittain kahteen osaan ja tarjoile. Kelmua ei sinällään tarvitse poistaa, koska se pitää wrapit kasassa ja toimii suojana jotta täyte ei pääse valumaan käsiin.

Wrapit voi esivalmistella hyvissä ajoin, esim. majoneesikastikkeen ja kanan voi valmistaa jo edellisenä päivänä ja koota wrapit vasta tarjoilupäivän aamuna. Wrapit voi toki jo tehdä illalla täysin valmiiksi (mahdollisuus siihen että wrapit hieman kostuvat täytteestä), mutta leikkaa ne sitten vasta ennen tarjoilua puoliksi.

Nämä tekivät meillä erinomaisesti kauppansa illanistujaisissa. Wrappeihin voisi kokeilla lisätä myös hienonnettua ja pannulla paistettua pekonia, jos pitää kana-pekonikombosta.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Kaksi kertaa paras coleslaw (sinappinen ja valkosipulinen)

Kotona tehty coleslaw eli kaalisalaatti on suotta aliarvostettu lisuke ja pienellä vaivalla kaalista saa todella maistuvaa ja juuri sopivan rapeaa. Sen sijaan, että kaalin vain suikaloisi, on oman ohjeeni salaisuus "itkettää" kaali- ja porkkanasuikaleet ennen kastikkeen lisäämistä mukaan.


Coleslawiin tarvitset:
Noin kilo kaalia
1 iso porkkana
1,25 dl sokeria
0,5 dl suolaa

Palastele kaali, mutta älä suikaloi sitä vielä niin hienoksi silpuksi kuin haluat lopputuloksesta. Rouheammat palat on helppo huuhdella ja kuivata. Jos et raasta porkkanaa vaan leikkaat sen veitsellä suikaleiksi, niin lisää sekin mukaan itkettymään.

Asettele palasteltu kaali syvään kulhoon ja kaada päälle sokeri ja suola. Sekoita hyvin ja anna seistä noin 5-10 minuuttia välillä sekoittaen. Sen jälkeen huuhtele kaali pienissä erissä juoksevan veden alla ja kuivaa joko salaattilingossa tai painele talouspaperilla niin, että saat mahdollisimman paljon nestettä pois. Hienonna kaali loppuun ja raasta mukaan porkkana.

Tällä tavalla kaali (ja porkkana) imevät itseensä hiukan jo suolaa ja sokeria, ja samalla niistä poistetaan ylimääräistä nestettä. Huuhtelun jälkeen kaali on sopivasti pehmennyt, mutta rouskaisee kuitenkin hampaissa.

Lisää sitten valitsemasi kastike.

Sinappinen kastike:
1 dl majoneesia
3/4 dl sinappia
3/4 dl omenaviinietikkaa
3/4 dl sokeria
2 tl chilikastiketta (Tabasco ja Texas Pete esim.)
Mustapippuria myllystä

Valkosipulinen kastike:
3 valkosipulinkynttä puserrettuna
1,5 tl suolaa
3/4 dl rypsiöljyä
3/4 dl omenaviinietikkaa 
1 dl majoneesia
1/4 tl paprikamaustetta
1/4 tl valkopippuria
1 tl sokeria

Sekoita kastikeaineet yhteen ja kaada coleslawin päälle. Anna salaatin maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia, mutta parhaimmillaan se on seuraavana päivänä. Viinietikan maku pehmentyy eikä ole enää niin hyökkäävän pirteä, kun salaatti saa hetken aikaa rauhoittua ja muhia.

Molemmat kastikevaihtoehdot ovat hyviä - uudempi löytö oli valkosipulinen kastike, joka todellakin on tarkoitettu valkosipulia RAKASTAVILLE ihmisille. Jos annat coleslawin levätä yön yli, niin valkosipulin maku laantuu huomattavasti, mutta on edelleen vahva.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Beef jerky, eli kuivaliha, ja täydellisen mausteen metsästys

Ensikosketukseni kuivalihaan tapahtui monta vuotta sitten, kun olin laivalla. Tuolloin laivan taxfree-myymälässä esiteltiin Traditional American Steak -merkkisiä kuivalihatuotteita, joiden mausta pidin, mutta ne tuppasivat olemaan juuri ja juuri liian jauhoisia.

Meni useampi vuosi, kunnes aloin itse kokeilla kuivalihan tekemistä kotioloissa. Uunissa kuivatus onnistui mainiosti lävistämällä lihasiivujen toinen pää hammastikulla ja roikottamalla lihoja uuniritilästä, mutta mausteet olivat pahasti hakusessa. Monet nettisivut suosivat nestemäistä marinadia, jonka pääraaka-aine on soijakastike.

Rakastan soijakastiketta, mutta kuivalihassa sen maku mausteiden kanssa muuttui joksikin, jota en yksinkertaisesti pystynyt syömään. Maku muistutti liikaa jo kertaalleen syötyä ruokaa - liian suolaista ja samaan aikaan liian imelää. Sen vuoksi kuivalihan konsepti pysyi jonkin aikaa pannassa, kunnes jotakin jo unohtunutta tapahtumasarjaa pitkin sain käsiini NOMU Smokey Peri-Peri -mausteseoksen.

Kuva: sath.nl

Kyseisellä mausteseoksella ja suolalla käsitellyistä kuivalihoista tuli mahtavia. Mausteseos oli juuri sopivan mausteinen, jäi mukavasti lämmittämään ja oli muutenkin kaikin puolin erinomainen. Muistan, että mausteseosta sai vielä vuoden 2010 paikkeilla isommista ruokakaupoista, jonka jälkeen se mystisesti katosi.

Vielä hetki tuon jälkeen mausteseosta sai tilattua netistä, mutta vasta paljon myöhemmin sain tiedon, että valmistaja oli kokonaan lopettanut tämän mausteseoksen valmistamisen. En edes tiedä, onko NOMUn brändiä enää olemassa. Ja se on kuulkaa sääli.

Muistin silti, miltä mausteseos maistui lihan kanssa, ja eräältä saksalaiselta nettikaupan sivulta sain kalasteltua seoksen raaka-aineet:

Sokeri
Suola
Chili (Peri-peri, mutta myös Cayenne käy), 12%
Savustettu paprika, 10%
Valkosipuli
Sipuli
Korianteri
Sinappijauhe
Mustapippuri
Persilja
Juustokumina
Oregano
Inkivääri

Yhtenä iltana kävin tuumasta toimeen ja aloin sekoitella syvässä kulhossa mausteita keskenään. Enin osa seoksesta oli savustettua paprikaa, valkosipulia, sipulia, oreganoa ja chiliä, mutta muuten heitin suhteet maistelemalla ja arvailemalla.

Ei luultavasti tarvitse sanoakaan, kuinka iloinen olin, että tällä mausteseoksella saa miltei täydellisesti kopioitua NOMUn unohtumattoman makuelämyksen. Ainoastaan suolaa lisäilin seokseen enemmän kuin alkuperäisessä seoksessa olikaan, mutta sitä olin joka tapauksessa ripotellut aina ekstrana mukaan.

Nykyisin lihan kuivaaminen tapahtuu Severin kasvikuivurilla, jossa liha valmistuu aivan yhtä hyvin kuin uunissa.

Jos kuitenkin haluat suorittaa kuivauksen uunin ritilällä, niin se hoidetaan 75-asteisessa uunissa muutaman tunnin ajan (5-12 tuntia riippuen siitä, kuinka sitkeää/raksahtavaa lopputulosta olet hakemassa).

Muita vinkkejä kuivalihan valmistukseen:

  • Valitse vähärasvainen paisti tai muu osa.
  • Laita liha ennen leikkelyä pakastimeen niin pitkäksi aikaa, että se ehtii hieman kohmettua. Saat leikattua helpommin ohuita siivuja.
  • Kiinnitä huomiota siihen miten päin leikkaat lihan; syiden mukaan tulee hampaille enemmän töitä ja syiden poikki liha murtuu helpommin.
  • Mausta jokainen lihasiivu huolella niin, että mausteet levittyvät tasaisesti. Maustetta saa olla lihan pinnassa reippaasti, samoin suolan määrässä ei tarvitse pihistellä.
  • Jos sinulla ei ole kiertoilmauunia, niin pidä uunin kantta raollaan kuivatuksen ajan.
  • Laita lihojen alle uuniin esim. uunipelti, joka kerää lihoista tippuvat nesteet ja rasvat.
  • Kun lihat ovat valmiit, niin kuivaa ylimääräinen rasva talouspaperiin.
  • Säilytä kuivalihat kylmässä. Jos kuivalihoihin on jäänyt rasvaa, niin se voi härskiintyä huoneenlämmössä.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Syysiltojen lihasämpylät

Minut tuntevat saattavat ehkä tietää, että rakastan erilaisia täytettyjä leipiä. Joskus on ihan kiva läärätä niitä kaiken maailman kastikkeilla ja tunkea rehuja mukaan, mutta joskus sitten yksinkertaisin on just ja tasan kohdillaan.

Koska Suomen heinäkuu tuntuu syyskuulle, niin tämä ohje muistui mieleeni. Kursailemattomat lihasämpylät pitävät pitkään kylläisenä kirpeiden syyspäivien keskellä - itse sain tätä herkkua maistaa eräänä sydäntalvena, kun Vuorenpeikko halusi työpäivän päätteeksi ruokkia tulevan emäntänsä.

Näissä lihasämpylöissä ideana on kypsyttää liha hitaasti uunissa, jonka jälkeen paisti siivutetaan ja upotetaan mausteliemeen, jolla puolestaan täytetyt sämpylät valellaan ennen syömistä. Mm.



Ohjeella ruokkii helposti 4 nälkäistä suuta.

Haluamiasi sämpylöitä (Lidlin rustiikkiset tai normisämpylät toimivat erinomaisesti)
Kunnon mötikkä nautaa tai possua (paistilihaa)
1 sipuli
Muutama valkosipulinkynsi
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Mausteita maun mukaan (mm. valkopippuri, rosmariini, korianteri...)
Vettä
Jääkaapin sekalaiset maustekastikkeet
Vahvaa juustoa, kuten punaista Emmentalia tai kypsytettyä cheddaria

Hiero lihan pintaan kunnolla kuivamausteita ja asettele se uuniritilälle. Naudan voi kypsytellä 150-200-asteisessa uunissa siihen asti, kunnes sisälämpötila on 55-57 astetta, eli mediumiksi. Possu kannattaa vetää ihan kypsäksi asti. Pidemmällä kypsymisajalla lihasta tulee parempaa, mutta hätäisemmät vääntävät uunin pariinsataan.

Lihan kanssa uuniin laitetaan syvä uunivuoka, johon palastellaan tai siivutetaan sipuli ja puserretaan valkosipuli. Vettä mukaan sen verran, että sipulit peittyvät. Uunivuoka tulee lihan alle, jolloin lihasta tippuvat nesteet päätyvät uunivuokaan.

Kun liha on valmis, otetaan se ja vuoka pois uunista. Tässä vaiheessa vuoassa olevaan liemeen voi lisäillä vielä mausteita ja maustekastikkeita (vaikka lihaliemikuutio, vähän soijakastiketta, loraus punaviinietikkaa jne). Liha siivutetaan niin ohueksi kuin mahdollista ja lisätään vuokaan, johon kaadetaan myös lisää vettä niin paljon, että lihat saa juuri ja juuri upotettua.

Sitten vuoka takaisin uuniin tekeytymään noin 20-30 minuutiksi ja sen jälkeen kootaan sämpylät; viillä sämpylä lähes auki, laita sisälle vahvaa juustoa ja poimi liemestä lihaa päälle. Sitten kauhotaan reilusti lientä sämpylän päälle niin, että sämpylä imaisee itseensä kunnolla makuja.

Tämä ei ole siististi syötävää ruokaa. Eikä kovin gurmeeta. Mutta hiton hyvää.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Vuorenpeikon nyhtöporsas haudutuspadassa

Haudutuspata tuli meille parisen vuotta sitten ja pääasiassa sitä on käytetty pulled porkin, eli nyhtöpossun, tekemiseen. Nyhtöpossu kun on maukasta, monikäyttöistä ja yhdellä kerralla ruokkii isommankin vierasväen - ja haudutuspadan etuna on se, että ruoka valmistuu melkein itsestään.

Meillä käytössä oleva haudutuspata on merkkiä Electrolux ja se hankittiin Verkkokaupasta, jossa hintaa lähes 7-litraiselle haudutuspadalle tulee tällä hetkellä noin 80 euroa. Kyseinen malli on muuten erinomainen, mutta pitkään ruokaa hauduttaessa kansi ei ole aivan niin painava kuin sen pitäisi olla, eli kansi voi kesken kaiken alkaa kolista kun padan sisällä oleva ilma laajenee. Tämä on kuitenkin helposti korjattavissa laittamalla esim. isomman kahvimukin kannen kahvan päälle väärin päin.



Pakanan mies, Vuorenpeikko, on nyt siis parin vuoden ajan harjoitellut nyhtöpossun tekemistä ja tässä on tämän hetken lopputulos:

Nyhtöpossu á la Vuorenpeikko
(Viisi henkeä syö hyvin)

1,5 kg possunlapaa
Suolaa
Sokeria
Savupaprikaa
Sipulijauhetta
Valkosipulijauhetta
Valkopippuria
Juustokuminaa
Pullollinen haluttua BBQ-kastiketta
(Maun mukaan sipulia, valkosipulia, porkkanaa...)

Possunlavasta leikataan ensin nahka pois. Jos lihaan jää kiinni paljon rasvaa, niin se leikataan erilleen ja laitetaan pienissä osissa tasaisesti pataan.

Mausteita hierotaan reilusti lihan pintaan ennen kuin se laitetaan haudutuspataan. Tässä vaiheessa mukaan voi laittaa esimerkiksi tuoretta sipulia paloina.

Lihaa pidetään haudutuspadassa noin 4 tuntia kovalla lämmöllä mikäli on kiire, mutta mieluummin 12 tuntia matalalla lämmöllä. Eli liha pataan illalla ja seuraavana päivänä pääsee mukavasti syömään.

Kun liha alkaa murtua, silputaan se parin haarukan avulla nyhdöksi ja nostetaan luu pois. Joukkoon lisätään kunnon loraus BBQ-kastiketta - kokonainen pullokaan ei haittaa. Tämän jälkeen lihan annetaan kypsytellä vielä tovin ajan ja odotellaan, että kastike tiivistyy. Halutessaan kannen voi ottaa kokonaan pois tai nostella kantta aina välillä ja valuttaa kanteen tiivistynyt vesi vaikka tiskialtaaseen. Tässä vaiheessa kuitenkin kannattaa vielä pitää lihaa silmällä, ettei kastike pääse kuivumaan liikaa.

Kun et enää malta odottaa, niin voit ottaa hauduttimesta lämmöt pois ja nostella lihaa vaikkapa sämpylän väliin tai pitaleivälle.


Possun sijaan voi hyvin käyttää myös kalkkunaa, jota myös saa isoina lihakimpaleina ainakin suuremmista marketeista. Silloin lihan joukkoon kuitenkin kannattaa viipaloida ronski määrä voita sekaan kun lihan laittaa haudutuspataan, sekä vielä lihaa silputessa.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Ja patonki oluen kaveriksi

Täytetty patonki on helppo iltapala ja hyvän mallasjuoman täydellinen kumppani. Se on myös hyvää tarjottavaa saunavieraille, sillä tuhti patonki on oivallinen vastaus suolaisennälkään ja patonkeja mahtuu uunipellille useampikin, jolloin se riittää ruokkimaan isommankin poppoon.



Tässä kuitenkin kaksi vatsaa reilusti täyttävä ohje:

1 kokonainen tuore patonki,TAI
2 esipaistettua patonkia
1-2 pakettia mozzarellajuustoa
1-3 valkosipulin kynttä
100 g meetvurstia tai salamirouhetta
50 g aurinkokuivattua tomaattia paloina
3 rkl pestoa
(Ruuttaus ketsuppia)

Jos käytät esipaistettuja patonkia, niin käytä ne ohjeen mukaisessa lämpötilassa (noin 180 C) uunissa noin puolet paketin ohjeessa annetusta ajasta. Mikäli käytössäsi on tuore patonki, niin voit skipata tämän askeleen ja siirtyä suoraan patongin täyttämiseen.

Sekoita pesto, kuorittu ja puserrettu valkosipuli (ja ketsuppi). Tee yksi pitkä viilto patonkien päästä päähän, mutta älä leikkaa läpi. Venytä patonkeja auki ja sivele pesto-valkosipuliseosta patonkien viiltoihin. Hienonna meetvursti ja täytä patongit sillä sekä aurinkokuivatulla tomaatilla. Viipaloi mozzarella ja asettele viipaleet patonkien päälle.

Paista täytettyjä patonkeja 180-200-asteisessa uunissa niin kauan, että juusto on sulanut päälle.

Kasvisversion saat jättämällä meetvurstin pois ohjeesta. Voit kokeilla korvata sen vaikka nyhtökauralla, jos haluat jotakin "lihaisampaa" täytettä mukaan.

Ihana valkosuklaa-pannacotta ja vadelmakastike

Tämän reseptin löysin erään kerran, kun olin miettimässä tarjottavia appivanhempien tullessa kyläilemään. Halusin tarjota jotakin itsetehtyä, mutta kuitenkin tarpeeksi helppoa, sillä muissa ruokalajeissa meni aikaa ja pyrin aina siihen, että kaikki ruoka olisi vähintään viimeistelyä vailla kun vieraat saapuvat. En siis tahdo kökkiä köökissä samalla, kun vieraat istuvat olohuoneessa.

Tämä pannacotta on mahtava; se syntyy vain muutamasta raaka-aineesta ja vain pienellä vaivannäöllä se vie kielen mennessään ja lisääkin pyydetään. Sen verran makea herkku kuitenkin on kyseessä, ettei tätä kovin suuria annoksia voi pupeltaa.



Pannacotta:
100 g Fazerin valkoista leivontasuklaata (myös Pandan valkosuklaa toimii hyvin)
3 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria, tai 1 tl normaalia sokeria ja 1 vaniljatangon siemenet
1 liivatelehti

Vadelmakastike:
400 g pakastevadelmia
3 rkl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua

TAI

1 prk kuningatar-Pilttiä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl tomusokeria

Valmistele ensin suklaa pannacottaa varten: Paloittele suklaa noin pikkurillin pään kokoiseksi rouheeksi ja levitä tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paahda suklaata uunissa 175 asteessa noin viiden minuutin ajan - vahdi jatkuvasti, sillä valkosuklaa palaa helposti liikaa. Väriä saa siis olla, mutta rusehtava pinta eskaloituu häkellyttävän vaivihkaa liian tummaksi.

Kiehauta kerma ja lisää sen joukkoon vaniljasokeri ja paahdettu suklaa paloina. Jatka sekoittamista kunnes suklaa on sulanut joukkoon. Lisää kylmässä vedessä liotettu ja kuivaksi puristettu liivate ja sekoita vielä hetki, kunnes massa on tasaista. Liruta pannacottaseos  neljään tarjoiluastiaan ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään 3 tunniksi.

Vadelmakastike syntyy, kun laitat kaikki ainekset kattilaan ja keität jatkuvasti sekoittaen. Kun marjat ovat muussautuneet ja sinulla on paksu, nestemäinen seos, kaada kaikki siivilään ja paseeraa seos lusikalla auttaen niin, että siemenet jäävät siivilään ja kaikki muu valuu alla olevaan astiaan.

Vaihtoehtoisesti voit tehdä helpomman kaavan mukaan ja valmistaa marjakastikkeen yhdistämällä kattilassa kuningatar-Pilttiä, sitruunamehua ja tomusokeria. Kuumenna ja sekoita, kunnes tomusokeri on kunnolla sulanut joukkoon.

Anna kastikkeen jäähtyä hetken aikaa ja kaada se pannacotta-annosten päälle, kun pannacotat ovat ehtineet hyytyä jonkin aikaa.

Annokset voi vielä koristella haluamallaan tavalla - minä itse sulatin ylijääneen valkosuklaan vesihauteessa ja Minigrip-pussia käyttäen pursotin leivinpaperille suklaakukkasia, jotka sitten varastoin pakkaseen ja asettelin annosten päälle juuri ennen tarjoilua.

Kiitokset Irman ihannekakku -blogille ohjeesta!

Marinoidut punasipulit

Joskus enemmänkin Subwaylla vieraillessani ihastuin ketjun marinoituihin punasipuleihin, koska se tuntui olevan täydellinen lisuke sämpylöiden ja hampurilaisten väliin, mutta tuo mahtavaa pirteyttä myös salaatteihin ja sopii hyvin yhteen fetajuuston kanssa.

Tämä ohje ei siis ole mikään copycat-versio Subwayn punasipuleista, mutta silti todella hyvä ja vakituisesti käytössä Pakanan Köökissä.



Ohjeesta tulee reilu satsi, joten itse olen normaalisti tehnytkin määrät puolitettuina jolloin sipulit marinadeineen täyttävät pari peruslasipurkkia.

1 kg punasipulia

Marinadi:
0,5 l punaviinietikkaa
2 dl rypsiöljyä
1,5 dl juoksevaa hunajaa
1 rkl suolaa
Ripaus tai kaksi mustapippuria
Timjamia
Rosmariinia

Kuori ja suokaloi punasipulit ohuiksi suikaleiksi ja siirrä sipulit syvään astiaan odottamaan.

Yhdistä kaikki  marinadiainekset kattilaan ja kiehauta välillä sekoitellen. Kaada sitten liemi kuumana punasipulirenkaiden päälle ja peitä sipuliastia tiiviisti, esimerkiksi kelmulla. Anna jäähtyä ja tekeytyä parin tunnin ajan, jonka aikana voit välillä käydä sekoittamassa sipuleita.

Purkita puhtaisiin, mieluiten uunissa desinfioituihin lasipurkkeihin ja säilytä jääkaapissa.


Monikäyttöinen paholaisenhillo

En edes tiedä, oliko tämä ohje alkujaan nimellä "Paholaisenhillo" Dansukkerin sivuilla, mutta nykyisellään ohje kulkee "Tulisena tomaattihillona". Liekö sitten tuo viittaus paholaiseen liian luotaantyöntävä, mutta pahuksen hyvää hilloa kuitenkin!



Aloitin chilien kasvattamisen joskus 2005 paikkeilla, joskin silloin se siirtyi minun käsistäni lopulta silloisen asuinkumppanin pääasialliseksi harrastukseksi. Muutettuani Hämeenlinnaan vuonna 2014 kasvattelin parina kesänä pienimuotoisesti Lemon Dropia sekä perinteistä Jalapenoa ja kerätystä sadosta pääsin jälleen tekemään suuresti rakastamaani hilloketta.



Jalapenoa en ollut sitä ennen juuri syönyt muuten kuin etikkaan säilöttynä tölkkitavarana, joten tuore Jalapeno oli mielettömän mahtava yllätys. Mukava polte, saman tien tunnistettava maku ja muutenkin helppokäyttöinen, koska tulisuus ei ole luokkaa äkkijyrkkä ja siten Jalapenon hedelmiä voi roiskia ruokiin höllemmällä kädellä kuin tulisempia lajitovereitaan.

Hilloon käytettävästä chililajikkeesta riippuen olen hienontanut mukaan 70-120 grammaa chiliä - Lemon Dropia on mennyt siinä 80-100 gramman paikkeilla ja Jalapenoa sitten enemmän. Useampiakin lajikkeita voi toki käyttää ihan siinä määrin miten niitä itseltä löytyy.



800 g tomaatteja, tai saman verran tomaattimurskaa tölkissä
400 g paprikoita
70-120 g chiliä
6-8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
0,5 dl etikkaa
330 g hillo-marmeladisokeria

Jos käytät tuoreita tomaatteja, niin kalttaa ne ensin tekemällä ristiviillot siihen puolelle, missä ei ole kantaa, ja kastamalla ne kiehuvaan veteen noin 30-60 sekunnin ajaksi. Nosta tomaatit pois reikäkauhalla ja jäähdytä ne kylmässä vesikylvyssä tai juoksevan veden alla. Poista sitten kuoret, joiden pitäisi nyt irrota helposti, ja leikkaa tomaatit lohkoiksi (poista kovat kantaosat).

Laita tomaattilohkot tai tomaattimurska paistokasariin. Poista paprikoista ja chileistä siemenkodat ja hienonna. Käytä chilien kanssa varovaisuutta; suojaa kädet esim. lateksihanskoilla, äläkä koskettele kasvojen ihoa samalla kun työstät chilejä.

Lisää paprika- ja chilisilput kasariin ja puserra mukaan valkosipuli. Anna kiehua noin 30 minuuttia. Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Keitä seosta noin 3-5 minuutin ajan välillä sekoittaen.

Jäähdytä hilloa hetken aikaa ja purkita, kun se on vielä suhteellisen kuumaa. Purkkien tulee olla putipuhtaita, mielellään uunissa desinfioituja! Anna purkkien jäähtyä ja siirrä ne jääkaappiin, kun purkkeihin on syntynyt tyhjiö (purkin kannen tulisi "poksahtaa" sisäänpäin hillon jäähtyessä purkin sisällä).



Hilloa voi käyttää moneen tarkoitukseen; sellaisenaan grilliruokien kyljessä, hampurilaisten välissä, kermaviiliin lisättynä jolloin syntyy mukava dippikastike, patojen maustamiseen...

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Paahdetut & marinoidut paprikat

Paahdettu paprika on ihmeruoka. Se menee leivän päällä makkaran tai juuston maukkaana sijaisena, antaa piristystä paistetuille broilerin rintafileille, tai tuo pikanttia makua salaatteihin.

En enää edes muista, mistä joskus aikoinani sain ajatuksen kokeilla paahtaa ja marinoida paprikaa. Siitä on kuitenkin vuosia ja koska silloin keittiö ei ollut minulle aivan niin tuttu ja mieluisa ympäristö kuin nykyään, oli paprikoiden tekeminen aloittelijallekin helppo homma.

3-4 paprikaa (punaisia, keltaisia tai molempia)

Marinadiin tarvitset:
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria
2-3 valkosipulinkynttä
Tuoretta persiljaa


Pese paprikat ja poista niistä siemenet ja kanta. Itse teen tämän homman niin, että leikkaan pienellä, terävällä veitsellä kannan ympäri ja nytkytän kannan irti, jolloin myös siemenet tulevat suht siististi mukana. Halkaise paprikat ja siivoa puolikkaat valkoisesta maltosta ja lopuista siemenistä.

Asettele paprikat leikkuupuoli alaspäin leivinpaperilla suojatulle uunipellille ja paahda niitä 225-asteisessa uunissa grillivastuksella 20-30 minuutin ajan, tai kunnes ne ovat pehmenneet ja kuorissa näkyy mustia läikkiä.

Ota paprikat uunista ja laita ne esim. Minigrip-pussiin ja pussi kiinni. Pääasia, että suljet paprikat ilmatiiviiseen, pieneen tilaan. Kun paprikat ovat jäähtyneet sormin käsiteltäviksi, ota ne pois pussista ja poista kuoret. Kuorien pitäisi lähteä melko helposti, mutta käytä tarvittaessa pientä veistä apuna.

Tällaisenaan paprikoita voisi käyttää jo esim. sosekeitoissa antamassa hyvää makua.

Paprikat marinoidaan siten, että ne laitetaan joko puhtaaseen lasipurkkiin tai muuhun astiaan ja päälle kaadetaan oliiviöljyä juuri ja juuri niin paljon, että kaikki paprikat pääsevät lilluttelemaan. Joukkoon silputaan tuoretta persiljaa, puristetaan valkosipulia ja lisätään mausteet perään. Pieni lusikalla pyöräytys tai hölskäytys lopuksi, jotta kaikki ainekset sekoittuvat.

Siirrä paprikat marinadeineen jääkaappiin yön yli ja nauti sitten haluamallasi tavalla.

Suussasulavat M&M-keksit

Edelleen ottaa päähän se, että olen hukannut maailman parhaiden suklaahippukeksien ohjeen. Sitä vain ei löydy enää mistään. Muistan kyllä joitakin asioita, mitä kekseihin tuli ja miten tietyt asiat piti tehdä - muun muassa voi piti ruskistaa ja suklaahippujen lisäksi kekseihin rouhittiin pekaanipähkinöitä. Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa otan työn alle kyseisen reseptin uudelleenrakennuksen.


Nämä M&M-keksit eivät kuitenkaan paljosta jää jälkeen. Ohje on joskus ammoin muunnettu amerikkalaisista keittiömitoista, joten sen vuoksi vähän hassut lukemat, mutta niitä voi kyllä pyöristää melko turvallisesti omaan makuun sopiviksi.

4,8 dl vehnäjauhoja
170 g voita sulatettuna
2,4 dl fariinisokeria
1,2 dl kidesokeria
0,5 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljaesanssia
2,4 dl M&M-karkkeja
1 kananmuna
1 keltuainen

Esilämmitä uuni noin 165 asteeseen.

Sekoita jauhot ja ruokasooda. Sekoita toisessa kulhossa voi ja sokeri. Lisää (huoneenlämpöiset!) kananmuna, keltuainen ja vaniljauute ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes sinulla on hyvin muotoutuva ja juuri käsistä irtoava keksimassa. Taittele mukaan M&M-karkit.

Jaa taikina 18 osaan ja muotoile jokainen osa palloksi. Sitten seuraa hiukan hassulta kuulostava kikka, mutta tämä takaa sen, että kekseistä tulee esteettisesti hyvännäköisiä; repäise kukin taikinapallo kahtia ja asettele ne leivinpaperilla suojatulle uunipellille siten, että pallon toinen revitty puoli tulee leivinpaperia vasten ja toinen puolisko ensimmäisen puolikkaan päälle revitty puoli ylöspäin. Voit hiukan painaa niitä kasaan, mutta sille ei ole juuri tarvetta, koska keksit kyllä "sulavat" ja litistyvät uunissa. Jätä keksien väliin noin 5 cm.

Paista keksejä uunissa 12-15 minuuttia, tai kunnes keksien reunat ovat saaneet väriä. Älä ylikypsennä!

M&M-kekseistä saa muuten hyvän syötävän joululahjan helposti, kun nyppii karkeista käytettäväksi vain punaiset, vihreät ja ruskeat värit. Siniset ja keltaiset voikin sitten napostella samalla, kun odottelee keksien valmistumista.

Kirsikkapiirakkaa amerikkalaisittain

Tätä kirsikkapiirakkaa tein viime kesänä, kun ostin epähuomiossa kirsikoita liian paljon suhteessa syöjiin.

En voi sietää sokeriliemeen säilöttyjä kirsikoita ja sama pätee kaikkiin karkkeihin, joissa esanssi muistuttaa aivan liikaa sokeriliemessä lilluvia kirsikoita. Sen sijaan tuoreet kirsikat ovat mahtavia, mutta liika on liikaa. Siksipä päätin tuona heinäkuisena päivänä pistää loput syömättä jääneet kirsikat kattilaan ja sitä kautta piirakkaan.


Tämä piirakka ei synny ihan hetkessä, koska täytteen tekemiseen (kivien poisto kirsikoista ym.) kuluu aikaa ja taikinakin olisi hyvä tehdä edellisenä päivänä.

Ohjeesta tulee yksi piirakka ja vuoan halkaisija voi olla noin 20-24 cm. Itse tein kaksi minikokoista piirakkaa ja sekä täyte että pohjataikina riittivät molemmat hyvin (loput täytteestä katosi jonnekin jäätelön kera). Alkuperäisohjeesta propsit blogille Kaikki äitini reseptit.

Täyte:
1 litra perattuja kirsikoita (älä valuta nesteitä pois)
2,5 dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä
0,5 tl suolaa
Puolikkaan sitruunan mehu (<0,5 dl)
(Pari tippaa punaista elintarvikeväriä, mikäli haluat kirkkaanpunaisen täytteen)

TAI tölkki valmista kirsikkapiirakan täytettä, jota myydään joidenkin K-Citymarketien jenkkihyllyillä

Piirakkapohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
225 g kylmää voita
2-5 rkl kylmää vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria

Voiteluun kananmunaa

Valmista ensin piirakkapohja. Sekoita ensin kuiva-aineet ja nypi mukaan pieniksi paloiksi kuutioitu voi. Voi kannattaa kuutioida jo hyvissä ajoin ja pitää jääkaapissa niin kauan, kunnes se täytyy lisätä taikinaan. Älä vaivaa taikinaa, vaan nypi voita kuiva-aineisiin juuri ja juuri niin kauan, että kaikki on suurin piirtein sekoittunut, eli saa jäädä voinökkösiä sinne tänne.

Lisää (jää)kylmää vettä vähän kerrallaan, kunnes taikina alkaa muotoutua ja jää vielä jonkin verran tarttuvaksi. Jaa taikina kahteen osaan, pyörittele kevyesti palloiksi ja suojaa kelmulla. Laita taikinapallot jääkaappiin ja anna olla vähintään pari tuntia, mutta mieluiten yön yli.

Seuraavaksi on vuorossa täyte. Kirsikoiden perkaamisessa on kullakin oma tapansa hoitaa homma - minä käytin sormia ja apuvälineeksi taiteltua paperiklipsiä. Kirsikoita peratessa katselin samalla televisiota, sillä hommaan saa kulumaan kyllä hetken aikaa.

Kun kivet on poistettu, niin kaada kirsikat kattilaan ja keittele niitä maltillisella lämmöllä kymmenisen minuuttia. Kaada vähän kerrallaan mukaan sokeri, suola ja lopuksi maissitärkkelys. Jos pelkäät paakkuja, niin voit kokeilla sekoittaa sokerin, suolan ja tärkkelyksen ensin keskenään. Jatka keittämistä muutaman minuutin ajan, kunnes seos sakeutuu. Lisää sitruunamehu (ja punainen elintarvikeväri) ja jäähdytä. Siirrä täyte taikinan kaveriksi jääkaappiin seuraavaan päivään.

Kaulitse toinen taikinapallo jauhotetulla alustalla piirakkavuoan muotoon ja vähän suuremmaksi. Nosta pohjataikina vuoan päälle ja siisti reunat, mutta jätä reunoille kuitenkin pelivaraa jotta saat käännettyä niitä myöhemmin täytteen päälle. Lisää täyte pohjataikinan päälle ja tasoita.

Kaulitse myös toinen taikinapallo ja käytä tämä taikina koristellaksesi piirakka haluamallasi tavalla. Voit leikata taikinasta tankoja ja asetella niitä limittäin hieman amerikkalaiseen tyyliin piirakan päälle, tai leikellä muotilla taikinasta kuvioita ja koristella piirakka niillä. Itse päädyin käyttämään tähdenmuotoista leikkuria.

Käännä piirakan reunoja täytteen päälle ja kuvioi halutessasi. Voitele kananmunalla kaikki näkyvät osat taikinasta ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla ensin 15 minuuttia, jonka jälkeen alenna uunin lämpötilaa hilkkua vaille 200 asteeseen ja jatka paistamista noin tunnin ajan tai kunnes piirakka näyttää valmiilta. Jos reunat alkavat tummua liikaa, niin suojaa piirakkaa foliolla.

Sen voin sanoa, että vaikka kyseessä on kohtalaisen työläs piirakka, niin tätä kannattaa kokeilla ainakin kerran. Meidän minipiirakat eivät jääneet kauaksi aikaa pöytään tarjolle, vaan katosivat nopeasti vatsoihin äänekkään maiskuttelun kera.

Iltakahvin pekoni-purjopiirakka

Meillä ei kovin paljoa käy ihmisiä kylässä, mutta kun sellaisia joskus meille eksyy, niin on ihan mukava laittaa pöytään jotakin itse tehtyä. Vaikka se olisikin sitten puolivalmiista aineksista koottu härpäke.

Tällä kertaa kuitenkin ajattelin kokeilla pekoni-purjopiirakkaa, josta tuli oikein mehevä. En yleensä fanita hirveästi piirakoita, joiden täytteet hukutetaan muna-maidon, kermaviilin tms. alle, mutta tässä kerman ja kananmunan suhde muihin täyteaineksiin oli aika kohdillaan. Purjo teki piirakasta muhevan ja sopivan kostean, mutta jäähtyessään piirakkaa pystyi hyvin syömään käsinkin. Alkuperäinen ohje oli peräisin Valiolta ja tämä on siitä kevyesti muunneltu versio.

Valmis piirakkataikina
200 g pekonia
250 g purjoa
150 g juustoraastetta (käytin itse hyvin geneeristä mixiä)
50 g parmesan-raastetta
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa

Maun mukaan:
Mustapippuria
Korianteria
Paprikamaustetta

Painele piirakkataikina halkaisijaltaan noin 28cm vuoan pohjalle sekä reunoille ja esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Jos haluat hifistellä, niin taittele foliosta suikero jonka painelet piirakkataikinan reunoja vasten, jotta ne eivät lähde valumaan esipaiston aikana.

Sillä aikaa voit pilkkoa pienemmäksi pekonin ja halkaista, pestä ja palastella purjon. Paista pekonit ja purjot pannulla, kunnes pekoni on kypsynyt ja purjo pehmentynyt. Kaada pekoni-purjoseos uunista tulleelle piirakkapohjalle ja ripottele päälle juustot. Sekoita kananmunat ja ruokakerma yhteen, mausta ja löträytä seos piirakan päälle.

Jos piirakkataikinasta jäi ylimääräistä, niin siitä voi taiteilla jotakin piirakan päälle. Itse päädyin painelemaan tähtikuvioisella muotilla muutaman koristetähden, jotta näyttäisi siltä että nyt on nähty vaivaa.

Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30-35 minuuttia uunin alatasolla. Perusjuustoraasteen ja parmesanin yhdistelmän voi hyvin korvata vaikka 200 grammalla jotain vahvempaa juustoraastetta, jos ei viitsi ostella paria eri sorttia.




Ja näin lähti käyntiin Pakanan Köökissä -blogi. Tervetuloa lukemaan!